Diablogit

  • Tulevaisuusdialogeissa keskusteltiin seuraavien sukupolvien Suomesta

    Syksyllä 2020 käytiin 50 dialogia Suomen tulevaisuudesta osana valtioneuvoston kanslian tulevaisuusselontekotyötä.
  • Muutos lähtee meistä jokaisesta

    Hyvin sanottu – Bra sagt -hankkeen päätuottaja Markus Liimatainen Yleltä kokee keskustelukulttuuria parantavan hankkeen olevan hänen innostavin ja inspiroivin työtehtävänsä tähän mennessä.
  • Turku lisää dialogilla asiakaslähtöisyyttä

    Turku on tarjonnut kahdellesadalle työntekijälleen mahdollisuuden kouluttautua Erätauko-ohjaajiksi vuoden 2021 aikana. Kaupungin projektipäällikkö Sanna-Maria Salmi toivoo, että jatkossa dialogisuus on vieläkin vahvemmin osa kaikkea Turun kaupungin toimintaa ja kehittämistä.
  • Älä turhaan halveksi etäkeskustelua, sillä siinä on monta hyvää mahdollisuutta!

    Hyvin valmisteltuna, suunniteltuna ja esimerkiksi Erätauko-keskustelumenetelmän avulla etäkeskustelut voivat olla aivan yhtä hyviä ja syviä, kuin mitä livekohtaamisetkin. Kaikki lähtee läsnäolosta. Monelle etädialogi voi olla jopa parempi mahdollisuus osallistua yhteiseen keskusteluun. Sen vuoksi olemme julkaisseet kaksi uutta työkalua parempien etäkeskustelujen tueksi.
  • Hyvin sanottu ei tarkoita lällysti sanottu

    Yleisradio haluaa vahvistaa sananvapautta ja yksi osa sitä on Hyvin sanottu -hanke yhdessä Erätauko-säätiön kanssa. Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila uskoo, että muutos kohti parempaa keskustelukulttuuria saadaan viidessä vuodessa alulle.
  • Susikeskustelua

    Akordi Oy:n erityisasiantuntija Juha-Pekka Turunen pääsi ohjaamaan Erätauko-keskusteluja susista eri puolille Suomea, kun maa- ja metsätalousministeriö valmisteli susikannan hoitosuunnitelmaa.
  • Erätauko palokunnassa

    Erätauko on ensimmäistä kertaa mukana kansainvälisellä palokuntanuorten suurleirillä. Eldis 22 -leirin projektipäällikkö Valtteri Tervala toivoo Erätauon vakiintuvan osaksi palokuntanuorten toimintaa.
  • Kansalaisten ääni yhteiskunnalliseen keskusteluun

    Kansanvalistusseura on parissa vuodessa ehtinyt käyttää Erätaukoa monipuolisesti omassa toiminnassaan.
  • Erätauko tuli kouluun

    Hyvinkään Puolimatkan koulun rehtori Lasse Luostarinmäki haluaisi Erätauon osaksi opettajankoulutusta ja opetussuunnitelmaa.
  • Lahden ihme

    Lahden kaupungin strategia-asiantuntija Olli Toivonen kertoo, miten Lahti otti muutamassa vuodessa Erätauko-menetelmän vaikuttavaan käyttöön ja kaupunki alkoi uskoa dialogin voimaan.
  • Helsingin 38 000 työntekijää käy dialogeja virtuaalisesti

    Susanna Snellman kehitti Helsingin kaupungille virtuaalisen työkaverin Helvin, jonka avulla työntekijät voivat yhdessä keskustella haastavistakin aiheista.
  • Erätauko on hämmästyttävän toimiva!

    Pääkaupunkiseudun Partiolaisten toiminnanjohtaja Mimmu Mannermaa tutustui Erätaukoon Nuorten Ilmasto-Erätauko -hankkeessa.