Dialogeihin osallistui tälläkin kertaa joukko eri ikäisiä ihmisiä eri puolilta Suomea: yläkoululaisia, opiskelijoita, eläkeläisiä, yrittäjiä, kuntien työntekijöitä, johtajia, yhdistystoimijoita, mielenterveysomaisia, tapahtuma-alan toimijoita sekä kulttuurialan ammattilaisia.

Keskusteluiden valossa näyttää siltä, että iso osa suomalaisista on jo tottunut jatkuvaan poikkeusaikaan. Elämää sinnitellään eteenpäin tasapaksulta tuntuvassa arjessa. Samaan aikaan ihmisten yhteisöt ja suhteet ovat asettuneet pandemian ja siihen liittyvien rajoitusten muovaamiin uusiin uomiin.

Poikkeusaika koskettaa yhä kaikkia, mutta eri ihmisryhmien kokemuksissa on merkittäviä eroja. Niinpä yleisten teemojen ohella koosteessa kuvataan poikkeusajan kokemuksia erityisesti nuorten ja heidän vanhempiensa, opiskelijoiden, työelämässä eri asemassa olevien ja haavoittuvissa tilanteissa elävien ihmisten näkökulmista.

Poikkeusaikaan on totuttu

”Kun tää alkoi, niin oli varautumista ja sotatilaa, mut sit pikkuhiljaa alkoi tilanne arkipäiväistyä.” (1)

Kulunut vuosi ei ole ollut helppo. Viime kevään keskusteluissa oli kriisitunnelma, kun taas syksyn dialogeja luonnehti väsymys. Nyt monet kuvaavat, että elämä pandemiassa on arkipäiväistynyt. Ajan myötä on opittu kärsivällisyyttä ja tilanteen hyväksyntää. Toivoa löytyy arjen pienistä hetkistä, toisista ihmisistä, empatiasta ja välittämisestä.

Osalle ihmisistä kyseessä on ollut pysähtyneisyyden ja yksinäisyyden vuosi. Elämä on seisahtunut töiden, harrastusten ja ihmiskontaktien kadotessa. Toisilla vuosi on ollut kiireisempi kuin koskaan, eikä omaa aikaa ja tilaa ole löytynyt nimeksikään.

Yhteistä eri ikäisten ja erilaisista taustoista tulevien keskustelijoiden kokemuksille on arjen tasapaksuus ja värittömyys. Kohottavien hetkien, juhlien ja tapahtumien puuttuminen tuntuu raskaalta. Arjessa on vähemmän iloa, kuin ennen pandemiaa. Monet myös totesivat, että jatkuva huolista puhuminen lisää huolestuneisuutta.

”Ne nauramisen hetket, jolloin nauru tuntuu vatsassa saakka, niitä hetkiä ei ole ollut vuoteen.” (2)

Yhteisöt ovat löytäneet uudet muotonsa

Pandemia on pakottanut ihmiset ja koko yhteiskunnan organisoitumaan uusilla tavoilla. Vuoden aikana ihmisten väliset yhteydet ovat asettuneet uudenlaisiin uomiin, jotka näyttävät keskustelijoiden kuvauksissa toistaiseksi melko pysyviltä.

Kun kokousten ja kokoontumisten kaltaisista itsestäänselvyyksistä on tullut kiellettyjä, on keksitty uusia tapoja kohdata toisia ja hoitaa asioita. Perheet kokoontuvat yhteisiin etätapaamisiin, töitä tehdään etäyhteyksillä ja tanssitunnille osallistutaan verkon välityksellä.

Moni kokee, että yhteys omaan perheeseen ja lähipiiriin on tiivistynyt. Samaan aikaan uusia yhteyksiä jää syntymättä. Elämästä puuttuvat satunnaiset yllättävät kohtaamiset ja uusia tuttavuuksia on vaikeaa luoda.

Kaikista haavoittuvimmassa asemassa ovat tiiviiden suhdeverkkojen ulkopuolella elävät ihmiset. Tämän joukon pelätään kasvavan niillä henkilöillä, jotka poikkeusajan seurauksena putoavat pois yhteisöjen laitamilta. Mitä heille tapahtuu pandemian jälkeen?

”Hyvinvoivat voivat hyvin mutta heillä, joilla ei mennyt aiemminkaan hyvin, menee edelleen huonommin.” (3)

Nuorten kaveri- ja perhesuhteet tiivistyvät mutta piirit pienenevät 

Keskusteluihin osallistuneet kouluikäiset nuoret kertoivat, että perheen kanssa vietetty aika on lisääntynyt. Se on sekä parantanut että kiristänyt perhesuhteita. Isovanhempia tai muita iäkkäitä läheisiä ei ole rajoitusten vuoksi ollut mahdollista tavata, mikä harmittaa monia nuoria.

Myös liikkuminen on rajattua ja harrastukset tauolla. Etäopetuksen myötä vuorovaikutus on merkittävästi vähentynyt ja yhteishenki luokka- ja kouluyhteisöissä heikentynyt. Kaveripiirit supistuvat ja yhteydenpito rajautuu parhaisiin kavereihin.

Voisi olla tärkeetä olla tekemisissä myös erilaisten ihmisten kanssa.” (4)

Vanhempien näkökulmasta perheissä on opittu paljon toisista ja perheenä toimisesta, tehty uusia asioita yhdessä, mutta myös kiistelty rajoista ja siitä, mitä nuoret voivat tehdä kavereidensa kanssa. Kodeissa on koettu monenlaista myllerrystä, kun nuori ja välillä vanhempikin kaipaa tilaa ja rauhaa.

Vanhemmat myös pohtivat, millainen rooli koronalla tulee olemaan nuorten elämäntarinassa. Nuoren elämässä muutama vuosi on pitkä aika, eikä tärkeitä siirtymähetkiä voi elää enää uudestaan.

”Etappeja ja juhlahetkiä jää pois, se on surullista.” (5)

Opiskelijat kärsivät rutiinien katoamisesta ja kohtaamisten puutteesta

Monet opiskelijat ovat suorittaneet opintojaan koko pandemian ajan etäopiskeluna. Nimenomaan suorittaneet, sillä opiskeluaikaan kuuluvat uusiin ihmisiin tutustuminen, hauskanpito ja rituaalit ovat jääneet vähiin. Epätietoisuus vaivaa, väsyttää ja työssäoppimispaikkoja on vaikea löytää. Erityisesti ammatillisessa koulutuksessa etäopetuksen toteuttaminen on ongelmallista, eikä kaikkia taitoja ja tehtäviä ole mahdollista oppia ruudun takaa.

Etäopiskelussa myös arjen rytmit katoavat. Tämä vaikuttaa siihen, mitä saa aikaiseksi niin opinnoissa kuin elämässä muutenkin. Jatkuva istuminen tekee fyysisesti kipeäksi, mutta eniten uhattuna on mielenterveys. Avun hakeminen koetaan kuitenkin vaikeaksi ja ajatus etäterapiasta tuntuu lannistavalta. Sen sijaan pienetkin aidot kohtaamiset auttavat jaksamaan.

”Kyllästyttää, tuntuu että elämä on tauolla, vähän kuin odotustilassa.” (6)

Työelämässä on monenlaisia jakolinjoja

Pandemia on muuttanut monen työn luonnetta. Keskustelijoiden käsityksen mukaan suurin jakolinja kulkee yhä etä- ja lähityön välillä. Osa etätyötä tekevistä kokee olevansa etuoikeutettuja voidessaan työskennellä vaikkapa mökiltä käsin.

Jakolinjat voivat olla myös työpaikan sisäisiä, kun työyhteisössä syntyy jännitteitä etätyössä olevien ja lähityöhön jäävien välille. Keskustelijat totesivat, että etätyössä olevatkaan eivät ole tasa-arvoisia keskenään. Toisille etätyö on tuonut väljyyttä ja rauhaa, joillekin valtavan työtaakan ja kiireen.

”Ihmiset ovat todella erilaisissa asemissa työelämässä.” (7)

Etätyössä kuitenkin odotetaan paluuta lähi- tai hybridityöhön, sillä etäyhteyksissä kaikki vuorovaikutus pelkistyy työn kovan ytimen ympärille. Johtajien on vaikeampi tukea työntekijöitään. Iloa tuovat rituaalit ja kohtaamiset jäävät arjesta pois. Moni uudessa työssä aloittanut ei ole tavannut työkavereitaan lainkaan livenä ja tutustuminen työyhteisöön jää valjuksi. Työstä pois siirtyvät tai eläkkeelle jäävät eivät saa kunnon läksiäisiä, mikä tuntuu monesta työtoveristakin pahalta.

Useat ammattilaiset niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla kantavat huolta asiakkaidensa kaikkoamisesta ja siitä löytävätkö he aikanaan takaisin palveluiden piiriin. Yhdistyksissä pelätään jäsenten kaikkoamista, kun toimintoja on jouduttu vähentämään. Toisaalta monilla työpaikoilla poikkeusaika ja etätyö ovat vapauttaneet aikaa oman työn ja uusien toimintojen kehittämiseen. Osaa kuitenkin askarruttaa, osaako etätyön ja pienempien asiakasmäärien jälkeen enää toimia normaalioloissa.

”Miten kauan voidaan elää jännityksessä – toteutuuko tapahtuma?” (8)

Suuri huoli kohdistuu kulttuuri- ja tapahtuma-alaan. Tapahtuma-alalla toimivat keskustelijat joutuvat sietämään valtavaa epävarmuutta. Monen työt ovat vähentyneet merkittävästi tai loppuneet kokonaan. Ensin kaikki tapahtumat peruttiin ja nyt tulevaisuutta valmistellaan epätietoisuuden vallitessa, sillä tehtyjen suunnitelmien toteutumiseen ei voi luottaa.

Myös taloudelliset huolet painavat, kun koko alan tulevaisuus on epäselvä. Monia pelottaa, uskaltavatko ihmiset enää pandemian jälkeen tulla tapahtumiin, ja onko osaavia tekijöitä yhä jäljellä. Tapahtumien laajaa vaikutustakaan ei aina hahmoteta: ne vaikuttavat niin osallistujiin, talkoolaisiin kuin koko alueen elinvoimaan. Toisaalta arvellaan toiveikkaasti, että ihmisillä saattaa kaiken tämän jälkeen olla entistä suurempi vimma osallistua.

”Koen toivon pilkahduksen ajatellen ensi syksyä ja loppuvuotta.” (8)

Haavoittuvimpien läheiset punnitsevat riskejä 

Keskustelijat kantavat huolta läheisistään, jotka ovat esimerkiksi ikänsä, vammansa tai sairautensa vuoksi erityisen haavoittuvassa asemassa. Ilman toisia ihminen on kuin kasvi ilman vettä. Ihmiskontaktien puutteen pelätään näivettävän monen eristyksissä olevan elämää. Moni pohtii, kuinka tasapainottaa erilaisia riskejä, sillä toisten ihmisten tapaaminen tukee hyvinvointia. Tapaamisten yhteydessä pohditaan kuitenkin jatkuvasi omaa ja toisten turvallisuutta. Ikäihmisten kohdalla tapaamisrajoitukset ovat selkeät, mutta heitäkään ei haluta jättää yksin. Iäkkään omien toiveiden kunnioittaminen koetaan tärkeäksi.

”Mummi sanoi, että kuolisi mieluummin koronaan kuin yksinäisyyteen.” (5)

Mielenterveysomaisilla on suuri huoli läheisistään, joita he eivät ole voineet rajoitusten vuoksi fyysisesti tavata. Korona ja rajoitukset kuormittavat sairastuneen mieltä samaan aikaan, kun hoitokontaktit ja tukimuodot ovat vähentyneet. Yksinäisyys pahentaa psyykkisiä ongelmia. Psyykkisesti sairastunut ihminen ei myöskään aina ymmärrä, miksi omainen ei tule katsomaan.

Kantavatko poikkeusajan opit tulevaisuuteen?

Vuoden aikana on koettu niin jaettua merkityksellisyyttä ja yhteisöllisyyttä kuin myös riitelyä rajoituksista ja toisten syyllistämistä. Toivoa tulevaisuuteen luovat kokemukset empatiasta ja toisen asemaan asettumisesta. Yksilöiden erilaiset kokemukset tunnustetaan ja tunnistetaan ja ihmisten yksinäisyydestä on puhuttu enemmän kuin koskaan. Korona-ajasta voi muodostua samaan aikaan sekä ihmisiä erottava että heitä yhteen sitova kokemus.

 ”Sitten joskus kun tämä on ohi, niin ei pidä unohtaa kaikkia niitä hyviä asioita, joita tämä synnytti.” (9)

Moni kokee tarvetta pohtia jo nyt sitä, miten osaamme ja uskallamme elää poikkeusajan jälkeen. Miten tuemme nuoria ja korjaamme katkenneet perinteet? Miten löydämme yhteyden yksinäisiin ja vanhuksiin? Myös tulevaisuudessa tapahtuvaan asumiseen, liikkumiseen ja kuluttamiseen liittyvät kysymykset puhuttavat. Laajemmin esille nousee kaksi tulevaisuuteen suuntaavaa kysymystä: Miten pandemia muuttaa maailmaa? Entä jos emme olekaan oppineet mitään, eikä mikään muutu?

”Meneillään on maailmaanlaajuinen ja jatkuva oppimisen, kehittymisen ja uudistumisen prosessi.” (10)

Keskustelua tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa

Tarve keskustelulle ei ole poikkeusajan kuluessa vähentynyt. Ihmisillä on edelleen suuri halu kohdata toisiaan ja jakaa kokemuksiaan poikkeusajan elämästä. Moni koki keskusteluissa suurta huojentuneisuutta, kun huomasi toisten pohtivan samoja asioita ja käsittelevän yhteisiä huolenaiheita. Vertaisuuden kokemukset ja uudet oivallukset antoivat iloa ja toivoa.

”Asioiden jakaminen synnyttää oivalluksia ja näkökulmia ja auttaa synnyttämään toivoa ja luottamusta siihen, että me pärjätään ja selvitään.” (2)

Osallistujat myös kokivat ymmärryksen ja myötätunnon kasvavan, kun keskustelussa kuuli erilaisista tilanteista ja taustoista tulevista ihmisistä ja heidän haasteistaan. Moni haaste on kuitenkin vasta edessä, ja siksi dialogia tarvitaan myös poikkeusajan jälkeen.

”Dialogia tarvitaan enemmän maailmaan.” (11)

Faktatiedot keskustelusta 

  • Keskustelujen määrä: 26
  • Osallistujamäärä: 242
  • Paikkakunnat: Espoo, Helsinki, Lahti, Lappeenranta, Joensuu, Jyväskylä, Kauniainen, Kerava, Kuopio, Mikkeli, Porvoo, Ruokolahti, Tampere, Turku, Tuusula, Vantaa ja eri puolilta Suomea etäyhteyksin.
  • Yhteenvedon jättäneet keskusteluiden järjestäjät (suluissa sitaattien viitteet): DialogiAkatemia (1), DialogiAkatemia & Opintokeskus Sivis, Erätauko-säätiö (9), Suomen evankelis-luterilainen kirkko (2 keskustelua), FinFami ry, Helsingin kaupunginmuseo (7), Helsingin tuomiokirkkoseurakunta / Toivon dialogit (5), Jyväskylän ammattikorkeakoulu JAMK, Lahden kaupunginkirjasto, Lahden kaupunki (2 keskustelua) (8), Maaseudun sivistysliitto, Malmin seurakunta (2 keskustelua), Mindful Engineering Oy / Hanna Kortejärvi (10), Sadankomitea & Rauhanliitto, Tampereen seurakunnat (2), Tuusulan kunta (3 keskustelua) (4), Suomalaiset kehitysjärjestöt – Fingo, Suomen Nuoriso-opisto Paukkula (6), Suomen Nuorisoseurat ry (3), Suomen YK-nuoret (11), valtiovarainministeriö.

Poikkeusajan dialogit -kokonaisuutta koordinoi DialogiAkatemia, Erätauko-säätiö, oikeusministeriö, Sitra ja valtiovarainministeriö.

Sinua voi kiinnostaa myös:

Seuraava Poikkeusajan dialogi -päivä on 27.5.

Haluatko mukaan osallistujaksi tai järjestäjäksi?

Lisätietoa löytyy täältä. Tervetuloa mukaan!

Edellisten Poikkeusajan dialogien koosteita löytyy täältä.

Työkaluja etä-keskustelun järjestämiseen löydät täältä ja etä-keskustelun ohjaamiseen täältä.

Uutiset

  • Erätauko-viikko tulee taas, hurraa!

    Lähde mukaan järjestämään Erätauko-keskustelua itsenäisyyspäiväviikolla 1.-7.12.2021. Aiheena on viime vuodesta tuttuun tapaan "Mitä on suomalaisuus?", sekä "Mihin kuulun?" Tarkoitus on järjestää suurin Erätauko-viikko jota on järjestetty!
  • Hurraa! Erätauko-säätiö jatkaa toimintaansa vuosina 2022-2025

    Erätauko-säätiön perustajatahot ovat päättäneet jatkaa säätiön rahoitusta uuden kolmivuotiskauden ajan. Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Sitra, Suomen Kulttuurirahasto sekä Svenska kulturfonden pitävät tärkeänä, että Erätauko-säätiö voi jatkaa hyvin alkanutta toimintaansa.
  • Koronan exit-suunnitelmaa tarvitsevat yhteisöjen ohella myös yksilöt

    Kevään viimeisissä Poikkeusajan dialogeissa keskusteltiin siitä, miten poikkeusaika on muuttanut meitä ihmisinä ja yhteisöinä. Kolmella kielellä käydyissä keskusteluissa oli mukana eri ikäisiä ja eri aloja edustavia ihmisiä ympäri Suomen. Dialogeissa nousi esiin, että koronan exit-suunnitelmaa tarvitsevatkin yhteisöjen ohella myös yksilöt.
Kaikki uutiset