Tarvitsemme toinen toisiamme, mutta yhteisöt eivät ole itsestäänselvyys

Dialogissa pohdittiin yhteisöjen ja yhteisöllisyyden muutosta Suomessa viime vuosikymmenten aikana. Aikaisemmin pienillä paikkakunnilla, pienissä kylissä, yhteisöllisyys ja yhteisöt tuntuivat muodostuvan kuin itsestään. Aihetta tutkinut osallistuja nosti esiin, kuinka 1970-luvun elinkeinoelämän ja asutusrakenteen muutosten jälkeen useimmat maaseutuyhteisöt ovat jääneet vain muistoksi. Emme useinkaan tunne naapurustomme ihmisiä yhtä hyvin kuin aikaisemmin.

Minulle tuli omasta lapsuudesta mieleen muisto 80-luvun maaseudulta: avaimiin kirjoitettiin aina osoite. Tottakai. Jos avain katoaa, joku osaa tuoda sen takaisin. En voisi kuvitella tällaista enää. Pohdin, näkyykö tämä myös ihmisten pahoinvoinnissa tänä päivänä, vaikka toisaalta onkin paljon hyvinvointia.”

Kaupungeissa asuu paljon ihmisiä, joten jää myös enemmän vaihtoehtoja sille, kenet päätämme tänään kohdata. Jokaisen kanssa ei tarvitse tulla toimeen, ei tarvitse edes tutustua. Toisaalta ei myöskään tarvitse sietää ihmisiä, joiden kanssa ei tunnu löytyvän mitään yhteistä. Esiin nousee kuitenkin huoli siitä, osataanko vaihtoehtojen yltäkylläisyydessä enää lähteä etsimään muita ihmisiä.

Keskustelussa nousi esille, miten ympärillä olevat ihmiset ovat sekä henkisesti tärkeitä että käytännöllisiä. On käytännön aputarpeita ja sitten sitä henkistä puolta, ja nämä voi erottaa toisistaan. On hyvin käytännöllistä jakaa ruuhkavuosien taakkaa tai lainata kesken ruuanlaiton kananmunia naapurilta taloyhtiön Slack-ryhmässä. Yhteisö ei vaadi aina saman arvomaailman jakavia ihmisiä. Yhteisö voi olla jotain hyvin käytännöllistä ja omaa arkea helpottavaa.

Osallistujat pohtivat, kuinka yhteisö vaatii kuitenkin aikaa ja sitoutumista. Yhteisö on jotain jaettua. Toimivassa yhteisössä nähdään oma rooli ja toimitaan siinä. Yhteisö ei tapahdu itsestään. Se vaatii samaa tahtotilaa ja sitä, että kaikki haluavat olla osa yhteisöä.

Olen itse ollut yhteisöjen ylläpitäjä ja perustaja. Ja olen väsynyt siihen, että muut odottavat, että itse aina järjestää ja pitää yhteisöä yllä. Onko kaupungissa liian raskasta järjestää yhteisöjä? Tuleeko niistä ennemminkin taakka kuin voimavara?”

Keskusteluun osallistuneet pohtivat lisäksi, miten yhteisöllisyyden tulee olla aitoa, ei päälleliimattua. Yksi osallistujista nosti esiin, miten hänet on ikään kuin pakotettu osaksi yhteisöä, koska yhteisön ajateltiin olevan “trendikästä” ja jotain mitä tämän päivän työpaikkojen olisi tarjottava. Yhteisöä on kuitenkin vaikea luomalla luoda. Sen luominen vaatii aikaa.

Yhteisöllisyys on ollut minulle aikaisemmin päälleliimattua. Siihen on vain pakotettu, koska se on “trendikästä” ja koska “nyt vain pitää luoda yhteisö”. Itselle on tullut sellainen olo, että yhteisöä on vaikea luomalla luoda. Sen luominen vaatii aikaa.”

Voiko yhteisöllisyydestä tulla suorittamista? Milloin se taas on aito voimavara? Keskustelussa nousi esille, miten yhteisöön pitää saada tulla itsestä ominaisella tavalla. Yhteisö, joka ravitsee ja kutsuu osakseen, on sellainen, minne voi tulla sellaisena kuin on. Omasta paikastaan käsin. Omana itsenä olemisen tulisi riittää, ja sille olisi oltava tilaa. Tavan olla osa yhteisöä ei tulisi olla määritelty ja jotain, mihin pitäisi mahtua.

Lisäksi keskusteltiin lyhyempien kohtaamisten merkityksestä: tarvitsemme myös mikrokohtaamisia. Yksi keskusteluun osallistunut jakoi, miten etenkin aikoina, jolloin tämä on ollut yksinäinen, eikä ole kokenut kuuluvansa oikein mihinkään, on tullut kiinnittäneeksi erityistä huomiota siihen, miten esimerkiksi vakkarikahvilassa muut ovat häneen suhtautuneet. Erityisesti tällöin arkiset kohtaamiset tuntemattomien kanssa voivat nousta todella merkittäviksi. Omaa elämää suorittaessa olisi hyvä muistaa myös ympärillämme elävät muut ihmiset ja pysähtyä kohtaamaan heitä.

 

Erätauko luo tilaa ja antaa työkaluja muiden kohtaamiselle

Mitä me siis tarvitsemme? Kohtaamisia. Niin, tarvitsemme aikaa ja paikkoja kohdata toinen toisiamme. Paikkoja kuulla toista arjen hektisyyden keskellä ja pysähtyä toistemme äärelle. Tarvitsemme keskustelua toisten kanssa ja toiseen tutustumista. 

Tuntemattomien kanssa keskusteleminen niitä näitä bussipysäkillä ei ehkä kuulu kulttuurimme ominaisimpiin piirteisiin, mutta siitä huolimatta 77 % suomalaisista nauttii syvällisistä keskusteluista ja 64 % kaipaa lisää mahdollisuuksia käydä rauhallista keskustelua (Hyvin sanottu -tutkimus, 2023). Kaipaamme kohtaamisia ja vuorovaikutusta muiden kanssa. Erätauko luo paikkoja kohtaamisille ja keskusteluille, jotka eivät aina ole itsestään selviä.

Yhteisöjä ei luoda tyhjästä. Niiden syntyminen vaatii aikaa ja tilaa kohdata toinen. Erätauko luo oivan mahdollisuuden muiden kohtaamiselle rauhallisissa merkeissä. Menetelmää voi hyödyntää esimerkiksi työyhteisössä tai taloyhtiön kokouksessa muihin tutustumiseen. Yhteishengen kannalta on tärkeää tehdä välillä tilaa muullekin kuin ratkaisujen löytämiselle tai konkreettisten asioiden edistämiselle. Mitäpä jos ottaisitkin seuraavaan kokoukseen mukaan edes pienen palan Erätaukoa?

Meillä ihmisillä on eri valmiudet osallistua keskusteluun. Toiset punnitsevat eri vaihtoehtoja ja jäävät alkuun hiljaisiksi sivustaseuraajiksi, kun joku toinen taas tuo ripeämmin omat ajatuksensa mukaan keskusteluun. Toisinaan, kun tämä punnitseva ja tarkkaileva tyyppi olisikin valmis jakamaan ajattelemansa ääneen, ollaankin jo siirrytty seuraavaan aiheeseen. Olisi tärkeää saada erilaiset keskustelijat mukaan yhteiseen keskusteluun – kohdata ja kuulla kaikkia tarpeidensa mukaan. Kokemus kuulluksi tulemisesta ja siitä, että mukana saa olla itsestä ominaisella tavalla, ovat olennaisia yhteisöllisyyden kannalta. Ja myös tähän Erätauko-menetelmä on loistava työkalu.

On niin kiitollinen olo. Tämä on ihana metodi. On ollut ihana kuulla teitä kaikkia. Me tarvitsemme toisiamme. Tässä taas korostuu kuulluksi ja nähdyksi tulemisen tarve.”

Erätauon hieman kunnianhimoisempana tavoitteena on tehdä dialogisuudesta kansalaistaito. Dialogi on rakentava tapa keskustella, jossa pyritään syvempään ymmärrykseen, mutta ei yksimielisyyteen. Dialogitaidot vahvistavat vuorovaikutustaitoja, opettavat kuuntelemaan, keskustelemaan sekä kohtaamaan muita. 

Erilaisia keskusteluja tarvitaan eri paikoissa ja eri yhteyksissä, mutta myös dialogille on oma paikkansa. Se on olennaista muiden ihmisten ja erilaisten näkökulmien ymmärtämisen kannalta. Rajojen rakentamisen sijaan voisimmekin yrittää luoda yhteisymmärrystä ja huolehtia siitä, ettemme sulkisi ketään ulkopuolelle. Muistetaan vaalia yhteyttä kanssaihmisiin.

 

Eveliina Alho

Diablogit

  • Syötteellä käydään viikoittain Erätauko-keskusteluja

    Syötteen 300:n asukkaan kylässä asustaa noin kymmenen hengen porukka, joka käy viikoittain Erätauko-keskusteluja. Parhaillaan keskusteluja käydään jopa pari kolme kertaa viikossa. Erätauko on vakiintunut osaksi arkea, ja keskusteluja aletaan käymään nykyään myös spontaanisti ajankohtaisista aiheista.
  • Erätauko-keskustelua uudistuvista datatalouden pelisäännöistä

    Datatalouden pelisäännöt uudistuvat Euroopan unionissa. Uudet EU-säännöt tulevat vaikuttamaan niin yrityksiin kuin yksityishenkilöihin. Koska sääntely on monimutkaista, mutta samalla se tarjoaa runsaasti uusia mahdollisuuksia yritysten arkeen, liiketoiminnan uudistamiseen ja toiminnan tehostamiseen, muutoksia kannattaa pureskella yhdessä näkemyksiä ja oivalluksia vaihtaen.
  • Erätauko-menetelmä korkeakouluissa: miten esimerkiksi sosionomiopiskelijat voivat hyötyä menetelmästä?

    Erätauko-menetelmää on hyödynnetty osana korkeakouluopetusta eri alojen oppitunneilla ympäri Suomen. Erätauko-säätiö on käynyt kouluttamassa ja perehdyttämässä opiskelijaryhmiä menetelmään aina Lapista Helsinkiin. Tässä diablogissa HAMKin lehtori Saija Karevaaraa sekä Laurean lehtori Tanja Tikkanen-Lamminen jakavat ajatuksiaan menetelmän hyödyntämisestä osana korkeakouluopetusta. 
Kaikki diablogit