”Olin kuullut säätiömme kehitysjohtajalta Anna Herliniltä niin paljon hyvää Erätauosta, että halusin päästä äkkiä myös itse kokeilemaan keskustelumenetelmää.
Tämä kiinnosti myös siksi, että säätiömme miettii miten voisimme itse olla muuttamassa ympäristökeskustelua Suomessa.
Ilokseni pääsin mukaan Ilmasto-Erätaukoon. Tiesin, että kolmen tunnin ilmastokeskustelu sisältää pienryhmäkeskusteluja, mutta lähtökohtainen mielikuvani oli silti enemmän paneelikeskustelu. Ei se ollutkaan sitä.
Usein vastaavissa tilaisuuksissa, joissa nuorten ääni halutaan paremmin kuuluviin ilmastokeskustelussa keskustelu on ollut paneelimaisempaa. Olin kiinnostunut kuulemaan enemmän nuorten ajatuksia ja pelkäsin, että heidän huoltaan selitetään pois.
Keskustelu yllätti minut. Se sai keskustelijoista esiin jotain sellaista, mikä yhteiskunnallisesta keskustelusta tuntuu jo viime vuosina kadonneen, toisten kuuntelemisen.
Erätauossa kaikki pääsivät ääneen ja tulivat aidosti kuulluksi. Omaa pienryhmääni veti Efe Erätauko-säätiöstä ja ryhmässä oli mukana hyvin eri ikäisiä ja taustaisia ihmisiä tuoreesta iso-isästä kansanedustajaan ja opiskelijaan.
Efen ohjaustyyli ja Erätauon säännöt auttoivat meitä antamaan toisilleen tilaa keskustelussa. Tuntui hyvältä, kun ei tarvinnut yrittää vakuuttaa ketään ja sai puhua rauhassa.
Liian usein yhteiskunnallista keskustelua käydään niin, että osallistujat puhuvat omista poteroistaan käsin kuvitteelliselle yleisölleen. Varsinkin somessa osapuolet ovat kaivaneet toisilleen syvät juoksuhaudat, joista käsin käydään jonkinlaista kulttuurisotaa ja sankari on se, joka sivaltaa pahiten.
Siitä keskustelusta ovat oikeiden ihmisten, meidän kaikkien kokemukset ja tarpeet unohtuneet kauan sitten. Kyse on usein kuvitteelliselle yleisölle ja taustaryhmälle esitettävästä näytelmästä, jossa etsitään ”vastapuolen” heikot kohdat ja hyökätään.
Erätauko-keskustelu on totaalinen ja virkistävä vastakohta tälle keskustelulle. Se kaivaa ihmisistä esille jotain, mitä meissä vielä on jäljellä, vaikka se ei julkisessa keskustelussa enää paljoa näy.
Erätauko-keskustelusta tuli jotenkin mieleen saunakeskustelu, jossa kaikki ollaan yhdessä paljaasti ihmisinä. Panssarit ja taisteluvarustus on riisuttu. Keskusteluun tullaan etunimillä oman kokemuksen kautta. Muita ei tarvitse vakuuttaa siitä, että on oikeassa ja muut ovat väärässä.
Keskustelun ohjaaja ja säännöt pitävät huolen siitä, että kaikkia kuullaan ja kaikki tulevat kuulluksi. Olen ollut elämäni aikana mukana hyvin monessa ilmasto-aiheisessa keskustelussa, ja tämä oli niistä tunnelmaltaan paras, myös sen kautta miltä tuntui kuunnella muita rauhassa ja kokea tulevansa kuulluksi.
Uskon että se kokemus avaa ihmisillä myöhemmin ovia myös yhteisten ratkaisujen hakemiselle. Itse aloin miettiä, että Erätaukoa kannattaisi käyttää ja kehittää laajemminkin ilmastokeskustelun menetelmäksi tuomaan erilaisia ja eri rooleissa olevia ihmisiä yhteen ja pohjustamaan ilmastopäätöksiä, joita tehdään eri puolilla yhteiskuntaa.
Erityisesti haluaisin, että ihmiset, jotka ovat näiden ilmastopäätösten kanssa tekemisissä joutuvat kuuntelemaan nuorten ihmisten ääntä, koska heihin ilmastopäätökset ja päättämättömyys vaikuttavat eniten.
Menetelmä tuntuu sopivan keskusteluun vaikeista asioista, joissa on tärkeä kuulla erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia.
Meillä on vahvoja mielikuvia siitä miten asiat ovat ja millaisia jotkut ihmiset ovat, mutta Erätauko tuo esille erottavien asioiden lisäksi myös yhdistäviä asioita. Vaikka asioista oltaisiin eri mieltä ja saa olla, niin löytyy myös yhteistä.
Ilmasto-aihekin on sellainen, että sen kohdalla ei voi ajaa vain pienen ryhmän asiaa, eikä voi unohtaa myöskään ihmisiä, joihin ilmastonmuutoksen torjuminen vaikuttaa.
Erätauko voi tuoda myös keskustelijoille helpommin näkyviin sen moninaisuuden ja avoimuuden, jota ihmisissä oikeasti on.
Vaikka Erätauko-keskustelussa ei tehdä päätöksiä, uskon että sen jälkeen olisi helpompi hakea ratkaisuja ja päätöksiä yhdessä. Se voisi myös muuttaa yleisemmin tapaamme keskustella tässä yhteiskunnassa.
On tärkeää, että yhteiskunnallisessa keskustelussa kaikki äänet tulevat kuulluksi. Some-keskustelu on tehnyt suomalaiselle keskustelulle sen, että moni ajattelee kriittisen kommentin tai jopa ilkeimmän sivaltajan saavan eniten taputuksia, mutta onko se niin? Haluavatko ihmiset sitä oikeasti?
Oma kokemukseni oli, että Erätauko-keskustelu oli virkistävä tapa vaihtaa ajatuksia ja nähdä ihmiset kokemusten takana kaiken some-ajan väittelyn jälkeen.
Erätauko tuo keskustelun takaisin keskusteluun. Mietin, miten ilmastokeskustelu muuttuisi jos tällaista menetelmää käytettäisiin laajemmin osana eri tasojen ilmastopäätöksiä, jossa hyvinkin isoja joukkoja ihmisiä voitaisiin kuulla osana ilmastopäätöksentekoa?
Se voi ehkä myös osallistaa heitä tähän keskusteluun ja auttaa kuuntelemaan ja ymmärtämään eri tavalla toisia.
Miten päätöksenteko ilmastosta muuttuisi, jos seuraavien vuosien aikana iso määrä suomalaisia voisi kertoa mitä ilmastonmuutos heille merkitsee, mistä he sen suhteen unelmoivat tai pelkäävät ja miten erilaiset mahdolliset ratkaisut tai niiden puute vaikuttavat heidän elämäänsä ja miltä se tuntuu?
Tapa keskustella tästä ilman, että keskustelu käydään väittelyn kautta, voisi myös avata ilmastotyön ja ratkaisujen suhteen paljon nykyistä isomman voimavaran: yhteistyön.
Olen ollut aiemmin vähän skeptinen ilmasto-aiheisia päätöksentekoa neuvovia kansalaispaneeleja kohtaan ja ajattelin, että siitä tulisi helposti A-Studio-henkistä päälle huutamista ja riitelyä, mutta eilisen Erätauko-kokemuksen jälkeen näen tällaisessa toisenlaisessa ja laajemmin ihmisiä kuulevassa prosessissa aidosti mahdollisuuksia.
Erätauon avulla kaikkien äänien on mahdollista tulla kuulluksi rakentavasti ilman, että keskustelu satuttaa keskustelijoita.
Niin ilmastokeskustelussa kuin muussakin yhteiskunnallisessa keskustelussa tätä kuulemista ja ymmärryksen lisäämistä eri ihmisten kokemuksesta tarvitaan, jotta voidaan tehdä parempia päätöksiä.”
Harri Lammi, Tiina ja Antti Herlinin säätiön ympäristöhankkeiden johtaja
Teksti: Laura Rantanen
