”Olin päässyt osallistumaan Erätauko-keskusteluun keskustelijana ja innostuin heti menetelmästä.

Tarvitsemme Erätauon kaltaista keskustelua, johon kaikki voivat osallistua taustasta riippumatta ja haastavistakin aiheista puhutaan toisia kunnioittaen turvallisessa ympäristössä.

Tällaiselle tavalle keskustella on valtava tarve! Ensimmäisen Erätauko-keskusteluni jälkeen tuntui, että kaikki olivat tulleet tasapuolisesti kuulluksi ja olin ymmärtänyt jotain uutta muiden kokemusten kautta.

Erätauko lisää ymmärrystä muita kohtaan.

Suosittelen ehdottomasti muitakin yksityishenkilöitä järjestämään Erätauko-viikolla keskustelun omassa kodissaan! Erätauko-säätiöstä saa hyvät ohjeet ja materiaalit siihen.

Minulla on perusluottamus ihmisiin, joten ei tuntunut vaikealta kutsua kotiin vieraita ihmisiä. Se oli helppoa minulle.

Jos tuntuu siltä, että saa kauhean fasilitointistressin, niin kotona voi päästä helpommallakin kuin järjestämällä tilat muualta. Joulukuussa on niin pimeäkin, että kun muualta kodista sulkee valot, ei tarvitse edes siivota koko taloa.

Itse aloitin kutsumalla mukaan keskusteluun omia tuttuja. Huomasin kutsuja lähettäessäni, että oma ystäväpiiri oli yllättävän homogeeninen.

Saadakseni osallistujajoukosta moninaisemman aloin kysyä lisää ihmisiä mukaan omien tuttujen kautta.

Mukaan tulikin monipuolisesti erilaisia ihmisiä ja keskusteluun saatiin hiukan enemmän diversiteettiä. Keskustelussa oli mukana ihmisiä, joita en tuntenut aikaisemmin. Osallistujista osa oli muualta tänne muuttaneita.

Kutsuminen on hyvä aloittaa ajoissa. Monet ovat kiireisiä. Vaikka Erätauko-viikko on vasta joulukuussa, niin kutsuminen on hyvä aloittaa vaikka nyt heti.

Varsinkin jos tuntuu, et haluaa mahdollisimman monipuolisen porukan – muitakin kuin oman ystäväpiirin ihmisiä.

Ihmiset kannattaa kutsua henkilökohtaisesti. Yleiseen kutsuun on vaikeampi tarttua.

Äitini houkuttelin paikalle sanomalla, että tarjolla on myös ruokaa. On hyvä keittää keskustelijoille vaikka kahvit tai teetä. Tarjottavan ei tarvitse olla ihmeellistä, eli siitäkään ei kannata ottaa stressiä.

Toivottavasti mahdollisimman moni ihminen rohkaistuu järjestämään oman Erätauko-keskustelun, sillä rauhallinen erilaisten ihmisten kohtaaminen on kiinnostavaa, lisää ymmärrystä, ja saa oivaltamaan uusia asioita ihmisyydestä ja maailmasta.”

– Pauliina Vesterinen, www.pau.haus

Teksti: Laura Rantanen Kuva: Nana Simelius

Diablogit

  • Yhteisen keskustelun avulla rakennetaan kestävämpää pohjaa liikunnalliselle elämäntavalle

    Liikettä luvassa, vauhtia koulupäiviin -skididialogi kutsuu lapset ja nuoret sekä heidän parissaan toimivat aikuiset käymään yhteistä keskustelua kouluarjesta, joka vahvistaa liikunnallista elämäntapaa osana koulupäivää sekä liikunnan merkitystä kokonaisvaltaisena elämäntapana. Tässä diablogissa asiantuntijamme Petra Larvus jakaa ajatuksiaan Hyvin sanottu -keskustelusta sekä tarjoaa työkalun oman keskustelun järjestämiseksi.
  • TET-viikko Erätauko-säätiössä – oppimista, dialogia ja uusia kokemuksia

    Kolme TET-harjoittelijaa vietti viikon Erätauko-säätiössä tutustuen Erätauko-menetelmään, keskustelun ohjaamiseen ja säätiön työhön. Viikko sisälsi oppimista, pientä jännitystä, onnistumisia ja uusia ajatuksia keskustelukulttuurista. Tähän diablogiin on koottu TET-harjoittelijoidemme Emilin, Lotan ja Selman ajatuksia viikosta.
  • Dialogia festareista arkeen – mitä viisi vuotta Hyvin sanottua opetti?

    Monet kokevat suomalaisen keskustelukulttuurin kärjekkääksi ja jakavaksi, mutta sen ei tarvitse olla sitä. Viiden vuoden ajan Hyvin sanottu -hanke rakensi yhdessä yli 200 kumppanin kanssa tilaa rakentavalle keskustelulle. Tässä diablogissa pysähdymme matkan varrelle ja tarkastelemme, millaisia jälkiä hanke on jättänyt ihmisiin, yhteisöihin ja arjen kohtaamisiin.
Kaikki diablogit