”Sain ajatuksen Älä vihaa minua-kirjaani eläimiin liittyvistä äärimmäisiäkin tunteita ilmentävistä lehtijutuista, somekeskusteluista ja myös uutisista, jotka kertoivat muun muassa tiettyihin, vihattuihin lajeihin kohdistuvista väkivallanteoista.
Kaikkien kirjojeni lukijakunta koostuu lapsista. Vaikkapa vieraslajeista uutisointi ja susikeskustelu kantautuvat myös heille. Arvelen tilanteen lisäävän lasten turvattomuuden kokemuksia, kun heidän kanssaan ei juuri käydä rehellistä keskustelua ihmisten suhteesta muihin lajeihin.
Keskustelut ja lehtijutut tuntuvat muutenkin jatkuvasti yksipuolisilta ja toistavat samaa kapeaa, ihmiskeskeistä näkökulmaa. Kovin usein ainoaksi vaihtoehdoksi esitetään tappaminen.
Jäämme jatkuvasti jankkaamaan ihmisten määrittelyjä muista eläimistä ja kasveistakin: hyvä, hyödyllinen paha, vahingollinen, vieraslaji, tuholainen ja niin edelleen.
Miten löytäisimme uusia näkökulmia? Ennen kaikkea: olisiko aika ottaa muut lajit mukaan keskusteluun? Miten se voisi tapahtua?
Yksi kirja ei tietenkään voi vastata kaikkiin kysymyksiin, mutta halusin koettaa avata ovia monilajisemmalle dialogille. Onko tapaa, jolla ihmisperhe voisi neuvotella mökin pihaan luikertelevan kyyn kanssa? Onko mahdollista että sopeutuvampi ja muita lajeja kunnioittavampi mökkielämä nähtäisiin arvokkaana, lapselle opetettavana elämäntaitona?
Tällaisten kysymysten pohtimiseen ja myös konkretiaan Erätauko-Säätiön materiaalit antoivat minulle paljon avaimia. Säätiö kannustaa olemaan konfliktilanteissa rohkea ja rehellinen, kuulemaan aidosti muita ja ennen kaikkea ottamaan kaikki mukaan. Samaa mieltä ei tarvitse olla. Silti voi ymmärtää, miksi toinen ajattelee niin kuin ajattelee.
Luonnon tuhoutuessa nykyiset lapset joutuvat luultavimmin jo lähitulevaisuudessa luomaan aivan uudenlaisen vuorovaikutuksen ympäristönsä kanssa.
Me heitä edeltävät sukupolvet olemme ehkä tottuneet ajattelemaan, että luonto on rajaton ja suuri hyödykkeiden tuottaja ihminen pieni ja mitätön. Ajattelemme luonnon materiaaleineen ja tiloineen olevan meitä varten. Mitä haittaa, jos raivaamme tieltämme vielä tämän ja tämän ja tapamme vain omalta pihalta muutamia eläimiä?
Todellisuudessa nykyihminen kykenee valtavan tehokkaisiin toimiin. Kun muokkaamme maapalloamme, unohdamme, että muillakin eläimillä kuin meillä on oikeus tulla huomioiduksi päätöksenteossa. Olemme kaikki saman suuren elämänverkon jäseniä.
Kun tiedämme mahdollisimman paljon muista lajeista, voimme pohjata päätöksentekomme oikeaan tietoon näiden eläinten elämästä.
Oli tietoinen valinta sekä kirjoittaa kirja eläinten äänellä, heidän kirjeinään meille, että pohtia aihetta erityisesti tietokirjan muodossa.
Minua kiinnostaa tutkitun tiedon tuoma mahdollisuus ymmärtää muita lajeja nykyistä paremmin. Olen lasten tietokirjailija myös siksi, että lapsilla on oikeus päästä ikään sopivalla tavalla käsiksi uusimpaan tietoon. Juuri oikea tieto rakentaa empatiaa muita kohtaan.
Eläimet eivät pysty puhumaan omasta puolestaan. Tällöin tieto voi toimia muiden lajien äänenä. Mitä enemmän tiedät toisesta, sitä enemmän häntä arvostat.
Ymmärsin, että tiedon lisäksi on tärkeää antaa lukijoille myös työkalu, se miten voi jatkaa kun on saanut tarvittavan tiedon.
Kirjan lopussa on Erätauko-keskustelu koulun pihan kasvillisuudesta. Siinä eri lajien edustajat pohtivat pitäisikö pihalla olla nurmikko vai voikukkaniitty.
He huomaavat, että se minkä valkoposkihanhi kokee hyväksi ympäristöksi ei ole sitä ehkä kyykäärmeen mielestä. Ampiaisella voi olla eri näkemys kuin koulun rehtorilla. Sen sijaan, että mitätöitäisiin toisten näkemykset ja puhuttaisiin toisesta pahaa kuullaan kaikkia eikä suljeta ketään pois.
Eläimiin ja luontoon kohdistuu myös suoranaista vihapuhetta. Eläimiä leimataan ja typistetään kielikuvien avulla joku eläin mustavalkoisesti pahaksi. Sillä tavoin meidän ei tarvitse nähdä eläintä yksilönä ja oman elämänsä toimijana.
Yksi kirjan lajeista on supikoira. Supikoiran kiva olemus jää monelta huomaamatta, koska ne lähtevät liikkeelle hämärissä. Supikoiran kautta halusin kiinnittää huomiota myös kulttuurisiin käsityksiin eläimistä.
Japanissa paikallinen supi on rakastettu taruhamo. EU:ssa supikoira on lainsuojaton. Jokainen ammuttu tai auton alle jäänyt supikoira on kuitenkin myös yksilö, joka elää saman kumppanin kanssa koko elämänsä, hoivaa hellästi jälkeläisiään, on älykäs ja utelias ympäristönsä tutkija. Hyvin samanlainen kuin rakas lemmikkimme koira.
Toistamme usein, että ihmisen olemassaolo maapallolla on uhattuna. Minusta on aika päivittää ajatteluun myös se ajatus että muillakin että muillakin lajeilla on oikeus jatkaa elämäänsä ja synnyttää uusia sukupolvia. Elonkirjon jatkumo toteutuukin vain monimuotoisuuden kautta.
Kirjassani nostetaan esille vain muutama yksittäinen laji, mutta kyse on meistä kaikista eliöistä, jotka elämme yhdessä.
On kiinnostavaa miettiä miten saamme eri lajien tarpeet sovitettua yhteen. Minusta se on innostavaa tulevaisuutta, jossa ihminen saa käyttää parhaita puoliaan. Näin alamme nähdä maailman mielettömänä, ihmeellisenä kokonaisuutena, monimutkaisenakin.
Ihmiseläimellä on tässä kokonaisuudessa valtavan suuri vastuu, mutta samalla myös suuri hyvinvoinnin lähde ottaa kaikkien tarpeet tasapuolisesti huomioon.”
Kirjailija Reetta Niemelä
