Zoom-huone täyttyi hyvissä ajoin ennen sovittua kellonaikaa. Ruudussa näkyi ystävällisten kasvojen lisäksi vain etunimet, välilehdet oli suljettu, puhelin hiljennetty. Tuolit olivat virtuaalisessa piirissä. Viimeisiä odotellessa jutusteltiin säästä eri puolilla Suomea, olihan läsnä väkeä monelta paikkakunnalta.

Dialogiin oli kutsuttu ihmisiä sillä periaatteella, että he tulisivat koronakokemusten kannalta mahdollisimman erilaisista taustoista: osalla oli aiheeseen kytköksiä ammattinsa kautta, toiset olivat aktiivisia kansalaiskeskustelijoita, kolmannet taas edustivat lähinnä ”tavallista kansaa”. Keskusteluun kaikki toki osallistuivat ilman titteleitä ja ennakko-odotuksia, niin kuin dialogihenkeen kuuluu.

Kyseessä oli Reilu Media -tutkimushankkeeseen liittyvä dialogi. Päätimme käyttää dialogia tukena hankkeen tulevan toiminnan suunnittelussa, sillä halusimme kuulla erilaisia kokemuksia koronapandemiaa koskevasta julkisesta keskustelusta. Vapaan ja moniäänisen vuoropuhelun kautta saimmekin sekä kokonaan uusia näkökulmia että vahvistusta aiemmille ajatuksille.

Vaikka kokoonnuimme yhteen vain virtuaalisesti, dialogille tyypilliset kohtaamisen elementit olivat läsnä – niin ihmisten halu kuunnella rauhassa ja kunnioittavasti myös erimielisiä näkökulmia ja etsiä yhteisiä kosketuspintoja aiheeseen kuin myös tietty jännitteisyys ja ajoittainen epämukavuuskin. Dialogissa käytiin läpi monia samoja huolia, jotka ovat tuttuja sekä koronajournalismista että sosiaalisen median kriittisistä keskusteluista.

Osa koki mediajulkisuuden liioitelleen pelottelevaan sävyyn itse koronaa ja vähätelleen rajoitustoimien aiheuttamia vahinkoja. Toiset kokivat oleellisen asiantuntijatiedon jääneen keskustelusta ulos, jopa tulleen sensuroiduksi. Rokotteiden haitoista huolestuneiden ääntä koettiin vähätellyn, ja useampi nosti esiin jopa loukkaavan nimittelyn julkisuudessa. Tästä asiasta annettiin kritiikkiä myös journalismille ja ihmeteltiin valtavirrasta poikkeavien äänten kehystämistä psykologisoinnilla tai tulkintaohjeilla.

Erityisesti koronan parissa työskennelleiden terveydenhuollon ammattilaisten ääniä olisi kaivattu julkisuuteen enemmän. Toisaalta painotettiin myös, että monet koronaan liittyvät kysymykset ovat vahvan yksilönsuojan takana ja siksi keskustelu jää helposti tilastotasolle.

Keskustelussa nousi vahvasti esiin myös kärjekkään keskustelukulttuurin hämmentävä ja vaientava vaikutus. Sekä sosiaalisessa mediassa että muussa julkisuudessa tuntuu syntyneen vastakkain asetteleva keskusteluavaruus, jossa on tilaa vain viranomaissuositusten puolustajille ja niitä äänekkäästi kyseenalaistaville, ja molempien ryhmien koettiin leimaavan toisiaan aggressiivisesti.

Asioiden monimutkaisuutta ihmettelevät ja kannastaan epävarmat kokevat jäävänsä näiden väliin, turhautuvat eivätkä uskalla itse avata suutaan, koska eivät koe kumpaakaan tulkintakehystä omakseen. Tässä keskustelijamme tulivat itse asiassa varsin tarkkaan kuvanneeksi polarisaation dynamiikan ja roolit.

Esiin nousseet kokemukset olivat samantapaisia kuin Poikkeusajan dialogeissa, joiden pohjalta tehdyssä raportissa todetaan muun muassa, että koronarokotukset ”piirtävät uuden jakolinjan” yhteiskuntaamme.

Jossain määrin samaa asetelmaa ja sanomisen varomista koettiin myös meidän dialogissamme. Dialogin rakenne ja periaatteet onneksi mahdollistavat sen, että myös nämä hämmennyksen tunteet ja epävarmuus voitiin nostaa keskusteluun ja käsitellä yhdessä.

Dialogin voima tuli esiin siinä, että vaikka koronan aiheuttamat jakolinjat ihmisten välillä ovat selkeästi havaittavissa, saatoimme silti kokea ja aistia ihmisten halun kurkottaa kohti yhteistä.

Kaikki pitivät tilannetta valitettavana ja surullisena. Oli halu uskoa toisistamme hyvää, vaikka luottamus yhteiskunnan toimintaan ja julkiseen keskusteluun oli joillakin jo mennyt. Tämä suru ja toive päästä takaisin toistemme luo on yhteiskunnallemme mahdollisuus, jota voimme hyödyntää – niin dialogin kuin julkisen keskustelun keinoin.

Dialogille tavallista on sekin, että kahden tunnin keskustelun päätteeksi useampikin osallistujista totesi, että nythän tässä päästiin vasta alkuun! Harmiteltiin sitä, että ei ollut riittävästi mahdollisuuksia jatkaa ja syventää jonkun esiin nostamaa teemaa ja kysyä kunnolla perusteluja näkemyksille, mikä taas vaikeutti toisen näkökannan ymmärtämistä.

Dialogin fasilitoijina päädyimme siihen tulokseen, että etämoodissa järjestettyyn dialogiin kannattaisi ottaa mukaan noin viisi osallistujaa, ei enempää. Näin etenkin silloin, kun dialogin aihe on selkeästi syvällinen ja vaikea.

Voisiko koronadialogista ottaa oppia myös julkisen keskustelun kehittämisessä? Siihen ainakin uskotaan ja sitä edistetään jo monilla tahoilla, mm. sovittelujournalismindialogijournalismin ja Ylen Hyvin sanottu -hankkeen puitteissa. Ja myös Reilu media -hanke jatkaa nyt samoilla poluilla, tämän Erätauko-dialogin evästämänä.

Mikko Hautakangas ja Matleena Ylikoski

Diablogit

  • Erätauko-keskustelua lastensuojelun kokemusasiantuntijuudesta

    Vaikka kokemusasiantuntijuus on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisessa lastensuojelussa, liittyy toimintaan monenlaisia kysymyksiä ja toisistaan poikkeavia näkemyksiä. Viisiosainen Kokemusasiantuntijuutta pintaa syvemmältä -kesustelusarja pyrkii osaltaan vastaamaan keskeisiin kysymyksiin kuulemalla Erätauko-menetelmää hyödyntäen niin kokemusasiantuntijoita itseään kuin muitakin alalla työskenteleviä ammattilaisia.
  • Meidän Espoo 20X0 - Erätauko-keskustelua tulevaisuuden Espoosta

    Espoossa keskusteltiin Erätauko-dialogia hyödyntäen siitä, miltä tulevaisuuden Espoon tulisi näyttää. Dialogin avulla pyrittiin kuulemaan erilaisia näkemyksiä ja lisäämään yhteistä ymmärrystä kaupungin ja sen eri asuinalueiden tulevaisuudesta. On tärkeää, että keskustelu kaupunkisuunnittelun teemoista on laajaa, ja siihen pääsevät osallistumaan myös asukkaat itse. Tähän kirjoitukseen on haastateltu Espoon kaupungin palvelupäällikköä Heli-Maija Nevalaa sekä Omnian asiakkuus- ja myyntipäällikköä Tuula Alankoa.
Kaikki diablogit