Tuoreen Hyvin sanottu -tutkimuksen mukaan peräti 68 prosenttia suomalaisista kokee keskustelukulttuurin menneen huonompaan suuntaan. Muutosta edellisvuoteen (2022) on 10 prosenttiyksikköä, jolloin vastaava luku oli 58 prosenttia. Hanke tutkii suomalaisten kokemusta keskustelukulttuurista vuosittain.

Kuva: Janika Koli

Tutkimuksen mukaan suomalaiset kokevat erityisesti yhteiskunnallisen keskustelun ottaneen takapakkia. Keskusteluihin kaivataan selvästi lisää asiallisuutta. Tutkimuksesta käy ilmi, että suomalaisten arvostus eri mieltä olevia kohtaan ja kaipuu rauhallisempiin keskusteluihin on kasvussa. Kuunteleminen, keskustelukumppanin kunnioittaminen ja keskittyminen keskustelukumppaniin ovat suomalaisille edelleen tärkeitä elementtejä hyvässä keskustelussa.

”Tutkimus toimii erinomaisena kivijalkana koko hankkeelle. Tämän vuoden tutkimuksesta korostuu se, että Suomessa on kasvava joukko naisia, jotka eivät halua enää osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun, koska he kokevat ilmapiirin liian tulenaraksi. Meidän täytyy tarjota tukea ja apua siihen, että kaikki voivat osallistua keskusteluun sekä vahvistaa niitä hyviä puolia keskustelukulttuurissamme, joita suomalaiset ovat kyselytutkimuksessa nostaneet esille”, sanoo hankkeen päätuottajana Ylellä toimiva Markus Liimatainen.

Vuoden aikana Hyvin sanottu – Bra sagt -hankkeen tiimoilta on järjestetty muun muassa Hyvin sanottu -keskustelufestivaali sekä #Miestenvuoro-kampanja. Viime vuoden tutkimustulosten pohjalta toteutettu kampanja teki näkyväksi erityisesti nuorille miehille tärkeitä keskusteluaiheita ja kutsui heidät mukaan dialogiin. Kampanjasta voit lukea lisää täällä ja täällä. Lisäksi hankkeen yhteistyökumppanit ovat järjestäneet omia tapahtumiaan ympäri Suomea.

”Hyvin sanottu – Bra sagt –hankkeen kolmas vuosi alkaa olla pian takana. Vaikka olemme saaneet paljon yhdessä aikaan, on uusimman tutkimuksen valossa vielä paljon työtä tehtävänä. Suomalainen keskustelukulttuuri kuuluu meille kaikille ja meillä kaikilla on vastuu, suorastaan velvollisuus, pitää huoli siitä, että ihan jokainen kokee keskustelukulttuurin turvalliseksi ja mielekkääksi. Hyvin sanottu on tärkeä osa Ylen tarjoamaa julkista palvelua ja suomalaisen keskustelukulttuurin vahvistaminen on oleellinen osa toimivaa demokratiaa”, toteaa Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Hyvin sanottu – Bra sagt on viisivuotinen hanke, jolla pyritään vahvistamaan suomalaisen keskustelukulttuurin parhaita puolia ja luomaan turvallisia keskusteluympäristöjä. Samalla vahvistetaan suomalaisten luottamusta ja ymmärrystä toisiaan kohtaan. Hankkeessa on mukana yhteensä 180 yritystä ja organisaatiota.

Tietoa tutkimuksesta:

Otoskoko on 2 255 henkeä ja kohderyhmänä 15 vuotta täyttäneet Manner-Suomessa asuvat. Aineisto on kerätty 14.–28.9.2023 välisenä aikana. Aineiston tilastollinen virhemarginaali on suurimmillaan 2,2 %-yksikköä suuntaansa. Tiedonkeruun toteutti Norstat Finland.

Lue Ylen tiedote täältä.

Uutiset

  • Ehdota vuoden 2023 Suomen dialogitekoa!

    On taas aika ehdottaa Suomen dialogiteko -tunnustukselle saajaa. Erätauko-säätiö myöntää vuosittain Suomen dialogiteko -tunnustuksen jollekin toimijalle. Tunnustus jaetaan tänä vuonna kuudetta kertaa.
  • Hurraa! Erätauko nuorille -kokonaisuus on nyt julkaistu

    “Erätauko nuorille” on kokonaisuus, joka tukee dialogitaitojen harjoittelemista sekä osallisuuden toteutumista. Kokonaisuuden avulla voi kehittää omia sekä ryhmän keskustelu- ja kuuntelutaitoja. Materiaalien avulla voi lisäksi harjoitella Erätauko-keskustelun ohjaajana toimimista.
  • Valtteri Tervala aloittaa Erätauko-säätiössä uutena asiantuntijana

    Erätauko-säätiön tiimi saa helmikuun lopulla vahvistusta, kun Valtteri Tervala aloittaa säätiössä asiantuntijana. Erätauko-menetelmä on kulkenut mukana Valtterin tekemässä työssä jo menetelmän alkuajoista lähtien.
Kaikki uutiset