Uutisarkisto

Uutiset

  • Nuoret tulevaisuuden rakentajina – Erätauko-keskustelut mukana tulevaisuusselonteon 2. osassa

    Millaisena tulevaisuus näyttäytyy nuorten silmin ja missä nuoret kokevat voivansa vaikuttaa? Alkuvuodesta 2026 näitä kysymyksiä pohdittiin eri puolilla Suomea järjestetyissä Tulevaisuusdialogeissa. Keskustelut järjestettiin yhteistyössä valtioneuvoston kanslian kanssa osana tulevaisuusselonteon toisen osan valmistelua. Selonteon toinen osa on nyt julkaistu, ja Erätauko-säätiö on koonnut dialogeissa esiin nousseista ajatuksista oman julkaisun.
  • Dialogisen demokratiakasvatuksen hanke tukee kasvua demokraattiseen elämäntapaan

    Erätauko-säätiön uudessa kaksivuotisessa hankkeessa kehitetään yhdessä kolmen pilottikunnan kanssa lapsille ja nuorille sekä heidän parissaan toimiville aikuisille suunnattua mallia, jonka avulla demokratiakasvatus kytkeytyy entistä vahvemmin koulun ja kunnan arkeen sekä päätöksentekoon.
  • 50 Erätauko-keskustelua hyvästä elämästä – nuorten ajatuksia ympäri Suomen

    Erätauko-säätiön valtakunnallisella keskustelukiertueella 15–25-vuotiaat nuoret pohtivat, mitä hyvä elämä heille tarkoittaa. Vuoden aikana järkestämme 50 Erätauko-keskustelua eri puolilla Suomea, ja keskusteluissa syntyneistä ajatuksista kootaan kiertueen päätteeksi julkaisu. Kiertue toteutetaan Suomen Kulttuurirahaston Kannatusyhdistyksen tuella.
Kaikki uutiset

Diablogit

  • Olen arvokas, olet arvokas – tämä on demokratian ydin

    Lapsen oikeuksien viikon tämän vuoden teemana on ”Jokainen lapsi on arvokas”. Mutta mitä tämä tarkoittaa demokratian näkökulmasta? Kansainvälinen demokratiapäivä pysäyttää pohtimaan, miten kokemus kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta rakentaa lasten ja nuorten demokratiataitoja jo varhain.
  • Nuorten uskoa tulevaisuuteen vahvistetaan ottamalla nuoret tosissaan

    Nuoret haluavat vaikuttaa tulevaisuuteen. Nepalissa tämä on näkynyt nuorten kasvaneena poliittisena aktiivisuutena, mutta myös Suomen ja Nepalin partiolaisten Scouts, Peace and Security -hankkeessa, jossa nuoret partiolaiset ovat järjestäneet 70 Erätauko-keskustelua eri puolilla maata. Miten varmistamme, että nuorten ääni kuuluu ja heidän näkemyksensä otetaan huomioon?
  • Laavudialogit luovat tilaa tasavertaiselle kohtaamiselle

    Saamelaisalueen koulutuskeskuksen järjestämissä laavudialogieissa on huomattu, miten ympäristöllä ja yhteisellä tekemisellä voi olla vaikutusta siihen, miten ihmiset kohtaavat toisensa ja keskustelevat vaikeistakin aiheista. Tähän diablogiin on haastateltu Saamelaisalueen koulutuskeskuksen kehitysjohtajaa Janne Näkkäläjärveä.
Kaikki diablogit