Mitä tapahtuu, kun ihmiset eivät kokoonnukaan neuvotteluhuoneeseen tai seminaarisaliin, vaan rakentavat ensin yhdessä laavun, sytyttävät tulen ja istahtavat sitten sen äärelle? Entä jos keskustelun aluksi tehdään jotain konkreettista yhdessä – jotakin, mikä ehkä murtaa jäätä, tuo yhteen ja opettaa samalla toisen kulttuurista?
Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa tätä on kokeiltu jo useiden vuosien ajan osana erilaisia hankkeita. Laavudialogeissa on keskusteltu esimerkiksi maankäytöstä, elinkeinoista, saamelaiskulttuurista ja ilmastonmuutoksen vaikutuksista alueen arkeen. Usein siis aiheista, joihin liittyy jännitteitä ja kiperiä kysymyksiä. Mukana keskusteluissa on ollut muun muassa tutkijoita, yrittäjiä, hallinnon edustajia, kuntapäättäjiä, poronhoitajia sekä muita eri ikäisiä saamelaisyhteisön jäseniä.
Saamelaisalueen koulutuskeskuksen kehitysjohtaja Janne Näkkäläjärvi kertoo, ettei laavudialogien taustalla ole kuitenkaan ajatus uuden menetelmän keksimisestä tai mistään uudesta ja ihmeellisestä. Pikemminkin kyse on tilan luomisesta ja sellaisen ympäristön rakentamisesta, jossa keskustelu tuntuu luontevalta.
Tällainen laavuympäristö on erityisesti poronhoidon parissa työskentelevälle saamelaiselle tuttu ja turvallinen – hyvä ympäristö hengittää. Halusimme kääntää asetelman niin, ettei meidän aina tarvitse mennä konferenssikeskuksiin puhumaan, vaan että muut voivat tulla keskustelemaan myös meidän kanssamme”, Janne Näkkäläjärvi kuvailee
Laavudialogissa virittäydytään tunnelmaan rakentamalla ensin yhdessä perinteinen saamelainen laavu. Vanhemmat sukupolvet usein ohjaavat ja neuvovat, nuoremmat rakentavat. Samalla jaetaan tietoa ja tarinoita: miten tulipaikka tehdään, miksi tietyt asiat asetellaan tietyllä tavalla ja mitä merkityksiä niihin liittyy. Yhteinen tekeminen toimii jäänmurtajana tavalla, joka luo samalla yhdessä tekemisen tunnelmaa.
Kun laavu on valmis, rakennetaan keskustelulle puitteet: keskelle sytytetään tuli, sisälle levitetään porontaljoja ja pehmikkeeksi vaivaiskoivun oksia. Tuli rauhoittaa keskustelun rytmiä ja luo tunnelmaa. Keskustelun lomassa voidaan myös ruokailla yhdessä.
Laavudialogeissa keskusteluun virittäydytään yhteisellä tekemisellä, mutta lisäksi ympäristö on ollut aktiivinen osa kohtaamista. Tapaamisten lomassa on saatettu kävellä historiallisille kohteille tai vanhoille tärkeille asuinalueille.
Laavun reunuksilla kohtaavat eri sukupolvet ja tiedon muodot
Vaikka tunnelma pyritään luomaan rennoksi ja luonnolliseksi, on keskustelulla aina myös rakenne ja tavoite. Joku kirjaa keskustelua, joku toinen taas ohjaa ja huolehtii siitä, että kaikki pääsevät ääneen ja että keskustelu pysyy aiheessa ja tavoitteessa.
Janne kertoo, että laavudialogeille on ominaista tarinankerronnan vahva rooli. Saamelaiskulttuurissa tarinankerronta on hänen mukaansa luonteva tapa jakaa kokemuksia, tietoa ja näkemyksiä. Keskusteluissa asioita kuvataaan usein luonnostaan kertomusten, muistojen ja esimerkkien kautta. Tarinoiden kautta syntyy ymmärrystä paitsi itse aiheesta myös siitä, miten ihmiset kokevat muutokset omassa elämässään ja ympäristössään.
Yksi laavudialogien tärkeimmistä anneista on ollut eri sukupolvien kohtaaminen. Samassa ringissä ovat istuneet niin teini-ikäiset kuin saamelaisyhteisön vanhimmatkin ja käyneet yhdessä dialogia.”
Samalla keskusteluissa ovat kohdanneet myös perinteinen tieto ja yliopistojen dataan perustuva tieto. Ja nämä tiedon muodot ovat keskustelleet keskenään ja olleet samalla tasolla – eivät vastakkain, vaan rinnakkain.
Perinteisen tiedon haltijoiden näkemykset ovat olleet samalla tasolla esimerkiksi antropologin tai sosiologin tiedon kanssa.”
Moni keskusteluista on liittynyt hankaliin ja tunteita herättäviin kysymyksiin, kuten tuulivoimaan, maankäyttöön tai ilmastonmuutokseen. Juuri siksi ympäristöllä on ollut väliä. Kun ihmiset kohtaavat tutussa ympäristössä ja tekevät ensin jotakin yhdessä, asetelma on toinen.
Janne pohtii, miten yhteiskunnallisessa keskustelussa ihmisten puolesta saatetaan toisinaan puhua enemmän kuin heidän kanssaan. Siksi olisi tärkeää kohdata ihmiset siellä, missä he ovat, ja kuulla heidän näkemyksiään suoraan heiltä itseltään.
Mitä voisimme oppia laavudialogeista?
Ehkä kaikkialle ei tarvitse rakentaa laavua, mutta voisiko omaan keskusteluun löytyä vaikkapa jokin muu paikasta tai yhteisöstä kumpuava tapa aloittaa yhdessä? Entä jos keskusteluun virittäydyttäisiin tekemällä jotakin yhdessä – kävelemällä, rakentamalla, laittamalla ruokaa tai tutustumalla ympäristöön tai toisen tapoihin ja kulttuuriin?
Vaikka laavu, metsän tuoma rauha ja edessä loimuava tuli toimivat varmasti jo itsessään dialogia tukevina elementteinä, ei laavudialogien ytimessä ehkä lopulta olekaan itse laavu. Kyse on ehkä ennemminkin siitä, että ihmisille luodaan tila, jossa heidän on helpompi olla, hengittää ja puhua.
Miten sinä voisit tukea sellaisen tilan luomista, jossa ajatus liikkuu ja uusille näkökulmille on tilaa?
Pääset lukemaan lisää laavudialogeista täältä.
Kirjoittanut: Eveliina Alho
Mikä Erätauko-säätiö?
Erätauko-säätiön tarkoituksena on yhdessä muiden dialogista kiinnostuneiden tahojen kanssa muuttaa keskustelukulttuuri Suomessa rakentavammaksi, vähentää yhteiskunnan jakautumista ja lisätä ihmisten osallisuutta yhteiskuntaan. Erätauko-keskustelujen avulla rakennetaan parempaa arkea, yhteiskuntaa ja maailmaa.
