HÄMEENLINNA, SUOMI - LOKAKUU 1. 2022: Hyvin sanottu -keskustelufestivaali järjestettiin 30.9.-1.10.2022 Verkatehtaalla.

Hyvin sanottu -keskustelufestivaali jatkaa ensi vuonna tutulla konseptilla uudessa kaupungissa, kun Hyvin sanottu -keskustelut valtaavat Lahden Sibeliustalon. Tapahtuman järjestävät Yle, Erätuako-säätiö ja Lahden kaupunki yhdessä muiden Hyvin sanottu -hankkeen yhteistyökumppaneiden kanssa. Viimeiset kaksi vuotta tapahtuma on järjestetty Hämeenlinnan kaupungin kanssa Verkatehtaalla.

”On hienoa päästä tekemään yhteistyötä Lahden kaupungin kanssa ja järjestämään keskustelufestivaalia. Odotan innolla tulevaa ja mitä voimme saada yhdessä aikaan. Haluan vielä kiittää koko tiimini puolesta Hämeenlinnan kaupunkia upeasta yhteistyöstä kahden vuoden aikana. Teimme yhdessä tapahtuman, jollaista ei ole aikaisemmin ollut Suomessa”, sanoo festivaalin päätuottaja Markus Liimatainen Yleltä.

”Yhteinen matka Ylen ja Erätauko-säätiön kanssa on ollut erittäin antoisa. Olemme yhdessä edistäneet hankkeen tavoitteita rakentaen samalla ainutlaatuisen keskustelufestivaalin. Hämeenlinna jatkaa Hyvin sanottu -verkostossa aktiivista työtä keskustelukulttuurin parantamiseksi yhdessä muiden kumppaneiden kanssa myös jatkossa”, kertoo Hämeenlinnan kaupungin strategiajohtaja Markku Rimpelä.

”Meillä Lahdessa on käytetty Erätauko-menetelmää työntekijöiden osallistamisessa ja sidosryhmätyössä vuodesta 2018. Palaute ja tulokset keskusteluista ovat olleet innostavia. Näiden innoittamina olemme luoneet Lahteen Monttu auki -keskustelutapahtuman sekä oman Skididialogi-mallin. Nyt saamme jatkoa näille yhteisöllisille tapahtumille Hyvin sanottu -keskustelufestivaalin myötä. On toldella hienoa, että Lahden kaupunki, mukaan lukien meidän mahtavat Erätauko-pioneerit, pääsetvät nyt näyttämään parastaan yhdessä Ylen ja Erätauko-säätiön kanssa Sibeliustalon upeissa puitteissa syyskussa 2024″, iloitsee Lahden kaupungin tapahtumapäällikkö Inkeri Määttä.

Hyvin sanottu – Bra sagt on Ylen ja Erätauko-säätiön viisivuotinen hanke, jolla pyritään vahvistamaan suomalaisen keskustelukulttuurin parhaita puolia ja luomaan turvallisia keskusteluympäristöjä. Samalla vahvistetaan suomalaisten luottamusta ja ymmärrystä toisiaan kohtaan.

Lisätietoja:

Markus Liimatainen, markus.liimatainen@yle.fi, päätuottaja, Hyvin sanottu -hanke, Yle

Markku Rimpelä, markku.rimpela@hameenlinna.fi, strategiajohtaja, Hämeenlinnan kaupunki

Inkeri Määttä, inkeri.maatta@lahti.fi, tapahtumapäällikkö, Lahden kaupunki

Laura Arikka, laura.arikka@eratauko.fi, toimitusjohtaja, Erätauko-säätiö

 

Uutiset

  • OAJ:n Osaamisdialogeissa Erätauko-keskusteltiin osaamisen tulevaisuudesta ympäri Suomen

    Yli 300 ihmistä osallistui alkuvuodesta eri puolilla Suomea käytyihin OAJ:n koordinoimiin Osaamisdialogeihin. Keskustelua käytiin koulutuksen ja osaamisen merkityksestä ja tulevaisuudesta Erätauko-menetelmää hyödyntäen. Keskustelujen antia hyödynnettiin 31.3. järjestetyssä Suuressa kasvukeskustelussa.
  • Kantoja metsästä – Opas rakentavampiin metsäkeskusteluihin on julkaistu

    Erätauko-säätiö on julkaissut Metsämiesten Säätiön rahoittaman hankkeen osana uuden materiaalipaketin, joka tukee rakentavan keskustelun käymistä metsäalalla Suomessa. Kantoja metsästä – Opas rakentavampiin metsäkeskusteluihin tarjoaa käytännön työkaluja keskustelujen käynnistämiseen, ohjaamiseen ja syventämiseen erilaisissa tilanteissa.
  • Nuorten tulevaisuususkoa vahvistetaan dialogilla – Erätauko-keskustelut mukana OKM:n selvitystyössä

    Nuorten tulevaisuususko on heikentynyt viime vuosina. Opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman asiantuntijaryhmän selvitystyön tueksi käytiin Erätauko-keskusteluja, joissa nuoret ja asiantuntijat tarkastelivat nuorten tulevaisuususkoon vaikuttavia tekijöitä. Nyt julkaistun loppuraportin toimenpidesuosituksissa korostetaan ylisukupolvisten dialogien käynnistämistä teemoista, jotka vaikuttavat nuorten kokemukseen osallisuudesta ja arvostuksesta.
Kaikki uutiset