Kolmannen kerran järjestettävä Erätauko-viikko tulee entistäkin suurempana. Mukaan halutaan tällä kerralla niin vanhoja järjestäjiä kuin aivan uusiakin toimijoita ja henkilöitä.  Juuri sinä voit järjestää Erätauko-keskustelun  ja me Erätauko-säätiössä tarjoamme siihen tukea.

Erätauko-viikko on oiva mahdollisuus järjestää Erätauko-keskustelu sinua ja yhteisöäsi puhututtavasta aiheesta. Voit kutsua mukaan ystäviäsi, tuttavia, naapureita, kollegoita, tai järjestää keskustelu vaikka perheen tai työyhteisön kesken. Mikäli se käy hyvin ajatukseesi, keskusteluun kannattaa kutsua myös Erätauon mukaisesti myös heitä ketkä eivät välttämättä yleensä osallistu yhteiskunnalliseen keskusteluun. Yleisinä teemoina viikolla keskustellaan suomalaisuudesta, sekä kuulumisen tunteesta ja siihen liittyvistä kokemuksista.

“Erätauon tunnettuuden ja sen mukanaan tuoman tiedustelun ja kysynnän kasvu on luonut Erätauko-viikolle entistä vahvempaa merkitystä. Jokin mikä on ollut mahdollisuus luoda ja lisätä tietoisuutta meistä yhteiskunnallisena toimijana ja ennen kaikkea Erätauosta hyödyllisenä, tarpeellisena ja saavutettavana menetelmänä, on tänä päivänä myös tärkeä matalan kynnyksen takana oleva Erätauko-junan ‘kyytiin hyppäämisen’ keino. On edellisestä osallistuja- tai ohjaamiskokemuksestasi aikaa, tai olet ottamassa vasta ensiaskeleita Erätauon parissa, palvelee Erätauko-viikko sinua täydellisesti. Rutinoituneet ja vannoutuneet Erätauko-keskustelujen järjestäjät tietävät hyvin, että välillä täytyy yksinkertaisesti pysähtyä ja luoda erikseen aika ja tila rakentavalle keskustelulle – oli se sitten parantaaksemme työmme jälkeä, lisätäksemme ymmärrystä ajankohtaisesta maailmaa puhututtavasta asiasta, tai yksinkertaisesti oppiaksemme tuntemaan toisiamme paremmin keskustelemalla kuulumisesta ja/tai suomalaisuudesta. Tuon hetken voi hyvin luoda Erätauko-viikolla.”

-Efe Evwaraye, asiantuntija, Erätauko-säätiö

Voit valita keskustelusi teeman seuraavista:

  1. ” Mitä on suomalaisuus?”, 
  2. ”Mihin kuulun?
  3. ”Yhteisöllesi tärkeä aihe”

 

Aiempien vuosien Erätauko-viikoilla aiheita olivat: 

  • Kansalais- ja järjestötoiminnan tulevaisuus Suomessa
  • Mihin minä kuulun tänään? Rikoksista irti-verkoston kokemuksia yhteiskuntaan integroitumisesta
  • ”Mitä isänmaallisuus tarkoittaa vuoden 2019 Suomessa?”
  • Nuorten vaikutusmahdollisuudet suomalaisessa yhteiskunnassa
  • Mahtuvatko maalaiset ja kaupunkilaiset samaan Suomeen?
  • ”Mitä on suomalainen viisaus?”
  • Millaista Suomea haluamme rakentaa?


Tutustu lisää Erätauko-viikkoon ja tarjoamaamme tukeen sekä ilmoittaudu mukaan täällä.

Oikein lämpimästi tervetuloa mukaan Erätauko-viikolle 2021!

Uutiset

  • Erätauko-menetelmä laajenee Unkariin – tavoitteena vahvistaa luottamusta ja demokratiaa

    Erätauko-säätiö ja unkarilainen Civil College Foundation (CKA) ovat aloittaneet kaksivuotisen yhteistyön, jonka tavoitteena on vahvistaa Erätauko-menetelmän käyttöä Unkarissa. Yhteistyön myötä osa Erätauko-materiaaleista on nyt saatavilla unkariksi.
  • Ehdota Suomen dialogiteko -tunnustuksen saajaa

    On jälleen aika ehdottaa Suomen dialogiteko -tunnustuksen saajaa. Erätauko-säätiö myöntää vuosittain tunnustuksen toimijalle, joka on tukenut rakentavaa ja tasavertaista keskustelukulttuuria. Tänä vuonna painotamme toimijoita, jotka ovat vahvistaneet demokratiaa dialogin keinoin. Tunnustus jaetaan kahdeksatta kertaa.
  • HÄLY 2026: Palokuntanuorten ääni kuuluviin Erätauko-keskusteluilla

    Erätauko-menetelmä oli vahvasti mukana kansainvälisellä HÄLY 2026 -palokuntanuorisoleirillä, joka kokosi yhteen noin 3300 palokuntalaista. Osana leirillä suoritettuja palokuntanuorten kursseja käytiin Erätauko-keskusteluja unelmien palokuntaleiristä, ja moni innostui jatkamaan dialogeja myös virallisten keskustelujen ulkopuolella.
Kaikki uutiset