”Kuulin Erätauosta ensimmäistä kertaa Cultura-säätiön pomon kautta, joka puhui menetelmästä jo silloin, kun sitä vielä kehitettiin Sitrassa.
Ensimmäinen reaktioni oli se, etten uskonut Erätaukoon. Mikä se on?
En ollut koskaan kuullut Sitrasta enkä Erätauosta, minua epäilytti. Voiko niin yksinkertainen asia kuin keskustelumenetelmä saada aikaan isoja yhteiskunnallisia muutoksia. En uskonut tähän heti. Erätauolla ei ollut silloin vielä nettisivuja, siitä vasta puhuttiin.
Silti, kun näin kutsun menetelmän julkistamistilaisuuteen ajattelin, että haluan kokeilla sitä. Näin ilmoittautumislinkin liian myöhään, mutta kirjoitin viestin ja kysyin pääsisinkö mukaan. Mietin, että olen ehkä ymmärtänyt jotain väärin, halusin antaa Erätauolle mahdollisuuden.
Julkistamistilaisuus oli minun syntymäpäivänäni Q-teatterissa. Tulin sinne ennakkoluuloisena ja tilaisuuden jälkeen olin myyty. Kun näin Erätauon toiminnassa ja istuin ringeissä keskustelemassa minulla oli välillä kyyneleet silmissä. Keskustelu oli todella yhdenvertaista.
Ei ollut väliä sillä oliko keskustelemassa poliitikkoja tai kaupunginjohtajia, kävimme yhdessä keskustelua Suomen tulevaisuudesta. Kukaan ei kysynyt olenko maahanmuuttaja ja puhunko Suomea, olenko oikeutettu puhumaan?
Olen tottunut Venäjällä siihen, ettei yhdenvertaista dialogia viranomaisten kanssa käydä. Siksi en ehkä uskonut, että se voi olla mahdollista. Käydessäni Erätauko-keskustelua ymmärsin, kuinka tärkeää maahanmuuttajille olisi se, että heidät otetaan mukaan tällaisiin dialogeihin.
Tarvitaan dialogia ja turvallista tilaa käydä keskustelua. Ei vain sitä, että suomalaiset tai viranomaiset selittävät maahanmuuttajille miten asiat ovat. Olen itse kokenut, että Erätauko luo turvallista tilaa, jossa kuullaan monia tarinoita, eikä vain yhtä tarinaa.
Kun olen itse vetänyt dialogeja ja ohjannut niitä myös venäjäksi olen nähnyt kuinka tärkeää ihmiselle on tulla kuulluksi ja olla yhdenvertainen muiden kanssa. Se, kun saa olla mukana yhdenvertaisessa keskustelussa voimaannuttaa ihmisiä.
Olen kasvanut isosti siitä Erätauon avajaispäivästä alkaen. Siitä alkoi joku sellainen tie, jolla olen vieläkin matkalla. Minulla on vielä paljon opittavaa dialogista, mutta se on palkitseva työ.
Kaikki näkevät, että Erätauko on yksinkertainen menetelmä. Ei tarvitse käydä viiden vuoden yliopistokoulutusta voidakseen käyttää sitä. Jokainen voi ottaa sen haltuun.
Nykyään, kun osallistun erilaisiin dialogeihin kiinnitän huomiota siihen, jos keskustelun sääntöjä ei käydä läpi alkuun. Tai jos kaikkia ei oteta mukaan keskusteluun, ja kaikki eivät pääse ääneen.
Tulee usein mieleen, että pitäisikö näille järjestäjille vinkata Erätauosta. Kun on päässyt käymään hyvää keskustelua, tuntuu vaikealta palata siihen vanhaan.
Poikkeusajan dialogit, joita teimme venäjäksi venäjänkielisille opettivat itselleni paljon. Siellä oli mukana esimerkiksi Eläkeläisliitto, jonka edustajat sanoivat yhteisessä kokouksessa, että jotkut ikäihmiset ajattelevat, että koko poikkeusaika on heidän syytään. Yhteiskunta haluaa suojella heitä ja kaikki joutuvat kärsimään heidän takiaan. En olisi osannut ajatella, että joku voi kokea näinkin.
Venäjänkieliset ovat kokeneet, että ensimmäistä kertaa he ovat olleet Suomessa samassa veneessä muiden kanssa. Kaikki ovat joutuneet sopeutumaan uusiin olosuhteisiin.
On arvokasta kuulla eri ihmisten ajatuksia. Mietin kuinka erikielisiä ihmisiä voisi ottaa mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun vielä rohkeammin.
Luen itse aika paljon moninaisuudesta ja eri näköisten ihmisten kokemuksista. Valkoisena ihmisenä minulla on etulyöntiasema, voin sulautua valkoisiin. En näytä maahanmuuttajalta.
Molemmin puolin on hyvä kuulla toista. Etuoikeutettujen on tärkeä kuulla altavastaajia ja myös toisinpäin. Voimme aina oppia niiltä, joilla on erilaisia kokemuksia. On tärkeää, että voi eläytyä toisen tilanteeseen ja samaistua, se mahdollistuu keskustelussa.
Kuulen jatkuvasti, että maahanmuuttajataustaiset ihmiset haluaisivat olla enemmän tekemisissä muiden kanssa ja keskustella suomeksi, mutta he eivät löydä siihen tiloja. He haluavat päästä eteenpäin ja ymmärtää paremmin suomalaista yhteiskuntaa ja ihmisiä. Erätauko-keskustelut tarjoaisivat siihen mahdollisuuksia.
Olisi tärkeää, että hekin pääsisivät mukaan ja voisivat ymmärtää, että he ovat osa suomalaista yhteiskuntaa ja heidän ajatuksillaan on väliä.
Kun ihmistä ei ole aiemmin kuultu ja hänelle annetaan mahdollisuus sanoa, hän ei ehkä edes ensin uskalla sanoa. Sitten kun hän ymmärtää, että nyt saa sanoa, voi ulos tulla ensin ihan valtavasti kritiikkiä. Ihminen pelkää, että jos hän ei heti sano kaikkea mitä haluaa sanoa, niin ovi sulkeutuu kohta.
Meidän täytyy antaa turvallinen tila kaikkien ihmisten osallistumiselle – ajatus siitä, että ei se ovi sulkeudu. Kuulemisen ja vuoropuhelun pitää olla jatkuvaa. Sille pitää luoda rakenteita ja käytäntöjä.
Heidän, jotka ovat tottuneet saamaan tilaa ja mahdollisuuden tulla kuulluksi voi olla vaikea luopua etuoikeutetusta asemastaan ja oppia siitä pois. Jos on kerran oppinut, että asiat ovat näin, voi niistä rakenteista olla vaikea oppia pois.
Se kertoo paljon, että en itsekään uskonut yhdenvertaiseen dialogiin ennen kuin olin osallistunut sellaiseen itse. Olin ollut jo pitkään Suomessa.
Moni on joutunut olemaan pitkään hiljaa, eikä ole saanut mahdollisuutta tulla kuulluksi. Pitää ymmärtää, että jos ihmisellä on paljon sanottavaa ja myös kritiikkiä annettavana se pitää kestää, eikä heti sulkeutua.
Rakentavaan keskusteluun päästään, kun pitkään jatkunut sanomattomuuden pato on ensin saanut purkautua.”
Anna Sidorova, ohjelmajohtaja, Cultura-säätiö
Teksti: Laura Rantanen