Erätauko-säätiö – Dialogpaus-stiftelsen – perustettiin keväällä 2019 tukemaan yhdessä muiden dialogista kiinnostuneiden toimijoiden kanssa rakentavaa keskustelukulttuuria Suomessa, vähentämään yhteiskunnan jakautumista ja vahvistamaan ihmisten osallisuutta. 

Erätauko-säätiön perustajia ovat Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Sitra, Suomen Kulttuurirahasto sekä Svenska kulturfonden.

Työtä tehdään nyt kuudetta vuotta, ja toimintaa tullaan jatkamaan vielä vuoteen 2027 asti. Kukin perustaja sekä Brita Maria Renlundin muistosäätiö tukevat säätiön toimintaa tulevina vuosina 200 000 euron arvoisella avustuksella. 

Ensi vuodesta lähtien Erätauko-säätiö keskittyy toiminnassaan edelleen yhteistyöhön mediasektorin, koulutussektorin sekä muiden toimijoiden kanssa. 

Säätiö jatkaa yhteistyötä esimerkiksi Ylen kanssa viisivuotisen Hyvin sanottu -hankkeen parissa, jota säätiö ja Yle yhdessä koordinoivat. Hankkeessa on mukana jo yli 180 yhteistyökumppania. Säätiö tulee myös keskittymään entistä enemmän suomen- ja ruotsinkieliseen työhön kouluissa, oppilaitoksissa ja järjestöissä. 

Erätauko-menetelmä on saanut erittäin hyvää palautetta nuorilta ja heillä on myös kyky toimia Erätauko-keskustelun ohjaajina. Nuorilta olemme saaneet myös palautetta ja kehittämistoiveita Erätauon materiaaleja koskien. Tällä hetkellä viimeistelemme “Erätauko nuorille” -kokonaisuutta” Laura Arikka, toimitusjohtaja, Erätauko-säätiö

Erätauko nuorille -kokonaisuutta on rakennettu saadun palautteen, aiemmin nuorten kanssa toteutettujen hankkeiden kokemusten kautta sekä kasvatus-alan asiantuntijoiden kanssa. Materiaalikokonaisuus julkaistaan maaliskuun lopulla.

Lue lisää Erätauko-säätiön työstä täältä.

 

Lisätietoja:

Laura Arikka, toimitusjohtaja, Erätauko-säätiö, laura.arikka@eratauko.fi, 0445792686

Susanna Pettersson, puheenjohtaja, Erätauko-säätiön hallitus, susanna.pettersson@skr.fi

Uutiset

  • TIMEOUT! – Materiaalia kestävän kehityksen teemoista keskustelemiseksi

    TIMEOUT! – Dialogia kestävästä kehityksestä Pohjoismaissa -hankkeessa luotiin Erätauko-menetelmään pohjautuvaa opetusmateriaalia kestävän kehityksen teemoista keskustelemiseksi. Hanke toteutettiin Nordplus Horisontal -ohjelman tuella, ja sitä koordinoi Hanasaari – ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus.
  • Storytime-klubit – Yhteisöllisen lukemisen iloa

    Lukuboost-hanke ja Erätauko-säätiö aloittavat tänä syksynä yhteistyön, jonka ytimessä ovat kaikille nuorille avoimet yhteisöllisen lukemisen Storytime-klubit. Yhteistyön mahdollistaa Alfred Kordelinin säätiön myöntämä Suuret Kulttuurihankkeet -apuraha.
  • Yhteisiä pelisääntöjä viestintään – Erätauko-menetelmä mukana DIACOMET-hankkeessa

    EU:n rahoittama DIACOMET-hanke tutkii viestintäetiikan kehitystä. Tavoitteena on luoda viestintään yhteisiä eettisiä ohjeita sekä käynnistää yhteistä keskustelua viestinnän pelisäännöistä. Aiheesta käytiin Erätauko-keskusteluja yhteensä yli 500 osallistujan kanssa kahdeksassa eri maassa. Tähän uutiseen on haastateltu hankkeen tutkijoita Heikki Heikkilää ja Elina Tolosta.
Kaikki uutiset