Erätauko-menetelmän ajatuksena on luoda rakentavampaa keskustelukulttuuria Suomessa ja maailmalla. Menetelmän käyttö tukee osaltaan Suomen Partiolaisten tulevaa strategiaa ja jokaisen partiolaisen johtamistaitoja.

Partio haluaa toimia hyvän johtamisen ja rakentavien keskustelutaitojen edistäjänä ja kasvattajana. Erätauko-menetelmä tarjoaa selkeän mallin keskustelutaitojen kouluttamiseen ja Erätauko-säätiöltä saatava tuki mahdollistaa menetelmän tehokkaan levittämisen. On mahtavaa päästä tekemään yhteistyötä ja viemään suomalaista keskustelukulttuuria parempaan suuntaan,

iloitsee vapaaehtoistuesta ja koulutuksesta vastaava hallituksen jäsen Antti Reinikainen.

Erätauko-menetelmää voidaan jatkossa hyödyntää niin partiolippukunnissa, -piireissä kuin -tapahtumissa. Menetelmää voidaan käyttää osana partiokoulutuksia ja yhteistyön myötä partiolaisilla on myös mahdollisuus kouluttautua Erätauko-menetelmän ohjaajiksi ja kouluttajiksi.

Partiolaiset mukana rakentamassa parempaa keskustelukulttuuria

Vain yhdessä eri toimijoiden kanssa voimme tehdä Suomesta maailman parhaiten keskustelevan kansan ja sitä kautta lisätä ymmärrystä itsestä, muista ja maailmasta. Partion toiminnassa on vuosittain mukana yli 60 000 jäsentä ja lisäksi partioliike on maailman suurin rauhanliike yli 40 miljoonalla jäsenellään. Viikoittaiset kohtaamiset, leirit ja tapahtumat eri-ikäisten ja erilaisten ihmisten kesken on hyvää maaperää Erätauko-menetelmälle. Tämä yhteistyö on hieno mahdollisuus Erätauko-säätiölle ja rakentavammalle keskustelukulttuurille,

toteaa Erätauko-säätiön toimitusjohtaja Laura Arikka iloisena.

Erätauko-säätiö ja Suomen Partiolaiset ovat sopineet tässä vaiheessa kahden vuoden yhteistyöstä, mutta sopimusta voidaan jatkaa myös vuoden 2022 jälkeen.

Kuva: Noora Qvick

Uutiset

  • OAJ:n Osaamisdialogeissa Erätauko-keskusteltiin osaamisen tulevaisuudesta ympäri Suomen

    Yli 300 ihmistä osallistui alkuvuodesta eri puolilla Suomea käytyihin OAJ:n koordinoimiin Osaamisdialogeihin. Keskustelua käytiin koulutuksen ja osaamisen merkityksestä ja tulevaisuudesta Erätauko-menetelmää hyödyntäen. Keskustelujen antia hyödynnettiin 31.3. järjestetyssä Suuressa kasvukeskustelussa.
  • Kantoja metsästä – Opas rakentavampiin metsäkeskusteluihin on julkaistu

    Erätauko-säätiö on julkaissut Metsämiesten Säätiön rahoittaman hankkeen osana uuden materiaalipaketin, joka tukee rakentavan keskustelun käymistä metsäalalla Suomessa. Kantoja metsästä – Opas rakentavampiin metsäkeskusteluihin tarjoaa käytännön työkaluja keskustelujen käynnistämiseen, ohjaamiseen ja syventämiseen erilaisissa tilanteissa.
  • Nuorten tulevaisuususkoa vahvistetaan dialogilla – Erätauko-keskustelut mukana OKM:n selvitystyössä

    Nuorten tulevaisuususko on heikentynyt viime vuosina. Opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman asiantuntijaryhmän selvitystyön tueksi käytiin Erätauko-keskusteluja, joissa nuoret ja asiantuntijat tarkastelivat nuorten tulevaisuususkoon vaikuttavia tekijöitä. Nyt julkaistun loppuraportin toimenpidesuosituksissa korostetaan ylisukupolvisten dialogien käynnistämistä teemoista, jotka vaikuttavat nuorten kokemukseen osallisuudesta ja arvostuksesta.
Kaikki uutiset