Erätauko-säätiö osallistuu uuteen hankkeeseen, jonka Anders Chydenius –säätiö on käynnistänyt yhdessä Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskuksen, Lundin yliopiston ja Ahvenanmaan rauhaninstituutin kanssa.

Hanke toteutetaan vuonna 2021, joka on myös Suomen puheenjohtajuusvuosi Pohjoismaiden ministerineuvostossa. Ministerineuvosto täyttää ensi vuonna 50 vuotta.

Demokratiaverkosto 21 –hankkeen tavoitteena on pohjoismaisen demokratiakulttuurin vahvistaminen ja edistäminen. Se tapahtuu lisäämällä yhteistyötä ruotsalaisten, suomalaisten ja ahvenanmaalaisten demokratiatoimijoiden kanssa.

Demokratiaverkosto 21:n julkistamisen yhteydessä jaettiin myös Anders Chydenius-palkinto Ruotsin entiselle ulkoministerille Margot Wallströmille ja Suomen entiselle pääministerille, yliasiamies Jyrki Kataiselle demokratian edistämisestä. Wallström ja Katainen kutsuttiin samalla kunniajäseninä Demokratiaverkosto 21 -hankkeeseen.

Uutiset

  • Erätauko-menetelmä laajenee Unkariin – tavoitteena vahvistaa luottamusta ja demokratiaa

    Erätauko-säätiö ja unkarilainen Civil College Foundation (CKA) ovat aloittaneet kaksivuotisen yhteistyön, jonka tavoitteena on vahvistaa Erätauko-menetelmän käyttöä Unkarissa. Yhteistyön myötä osa Erätauko-materiaaleista on nyt saatavilla unkariksi.
  • Ehdota Suomen dialogiteko -tunnustuksen saajaa

    On jälleen aika ehdottaa Suomen dialogiteko -tunnustuksen saajaa. Erätauko-säätiö myöntää vuosittain tunnustuksen toimijalle, joka on tukenut rakentavaa ja tasavertaista keskustelukulttuuria. Tänä vuonna painotamme toimijoita, jotka ovat vahvistaneet demokratiaa dialogin keinoin. Tunnustus jaetaan kahdeksatta kertaa.
  • HÄLY 2026: Palokuntanuorten ääni kuuluviin Erätauko-keskusteluilla

    Erätauko-menetelmä oli vahvasti mukana kansainvälisellä HÄLY 2026 -palokuntanuorisoleirillä, joka kokosi yhteen noin 3300 palokuntalaista. Osana leirillä suoritettuja palokuntanuorten kursseja käytiin Erätauko-keskusteluja unelmien palokuntaleiristä, ja moni innostui jatkamaan dialogeja myös virallisten keskustelujen ulkopuolella.
Kaikki uutiset