Saman keskustelun äärelle -aloitussanat

Hyvä keskustelu antaa paljon enemmän kuin se ottaa. Ryhmäkeskustelu antaa useasti sitäkin enemmän. On kuitenkin hyvin tärkeää, että jokainen osallistuja tietää mihin keskustelussa pyritään. Hyvä keskustelu rakentuu siis sen päälle, että tiedetään mistä ollaan keskustelemassa ja mikä on keskustelun tavoite. Näin keskustelulle varattu aika tulee käytetyksi parhaiten.

Kun osallistujat ovat asettautuneet paikoilleen, hetki aloitetaan käymällä läpi alta löytyvä teksti. Ohjaaja voi lukea tekstin ääneen kaikille, tai antaa tämän jokaiselle osallistujalle luettavaksi itsenäisesti. Ohjaaja voi esimerkiksi heijastaa tekstin näytölle, josta kaikki näkevät sen, tai teksti voi olla tulostettuna etukäteen ja jokainen osallistuja lukee tämän  omalta paperilta. Tärkeintä, että tekstin sisältö käydään läpi.

Lisää työkaluja

  • Lisäkysymykset

    Tästä listasta löydät lisäkysymyksiä kategorioittain keskustelun syventämiseksi. Voit tulostaa listan mukaan keskusteluun tai kirjoittaa niistä muutaman itsellesi ylös.
  • Storytime-klubin käsikirjoitus

    Storytime-klubin käsikirjoitukseen on koottu tiiviisti Storytime-klubin juoksutus. Kortin avulla huolehdit helposti keskustelun ohjaamisesta.
  • Storytime-klubin ohjaajan ohje

    Tällä ohjeella onnistut Storytime-klubin ohjaajana! Käy materiaali läpi ennen keskustelua. Ohjeeseen on koottu kohta kohdalta, mitä tapahtuu ennen keskustelua ja sen aikana.
Kaikki työkalut