Mikä Erätauko -kortti

Erätauko-säätiön tarkoituksena on muuttaa sitä, miten Suomessa keskustellaan niin, että juttelisimme toisiamme kunnioittaen ja kuunnellen. Tavoitteena on, että eri ihmiset ymmärtäisivät toisiaan paremmin, eivätkä jakautuisi niin voimakkaasti eri leireihin.

Erätauko-keskustelun käyminen on helppoa. Jokainen osallistuu keskusteluun kertomalla omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan, eikä keskusteluun tarvitse valmistautua etukäteen.

Keskustelussa ei ole oikeita tai vääriä vastauksia. Tarkoitus ei ole voittaa, vakuuttaa tai väitellä, vaan kuulla muiden ajatuksia ja kokemuksia. Parhaimmillaan tästä syntyy itsellekin uudenlaisia ajatuksia ja oivalluksia. Samaa mieltä ei tarvitse olla.

Keskustelulla on tietty kaava sekä ohjaaja, joka pitää huolen siitä, että keskustelu on muita kunnioittavaa ja että kaikilla on mahdollisuus osallistua ja kertoa omia ajatuksiaan. Alussa käydään läpi Rakentavan keskustelun pelisäännöt.

Tärkeintä on kuitenkin pitää hauskaa ja iloita hyvästä keskustelusta!

Lisää työkaluja

  • Lukuvartin kirjaaminen

    Storytime-keskustelun jälkeen osallistuvat kirjaavat lukuvarttinsa ylös Lukuboost-hankkeen sivuille.
  • Lisäkysymykset

    Tästä listasta löydät lisäkysymyksiä kategorioittain keskustelun syventämiseksi. Voit tulostaa listan mukaan keskusteluun tai kirjoittaa niistä muutaman itsellesi ylös.
  • Storytime-klubin käsikirjoitus

    Storytime-klubin käsikirjoitukseen on koottu tiiviisti Storytime-klubin juoksutus. Kortin avulla huolehdit helposti keskustelun ohjaamisesta.
Kaikki työkalut